Tuesday, October 23, 2012

Next stop: Manchester, England

Ja seuraavalla tarkoitan tietenkin nykyistä, sillä noin kello puoli kymmenen paikallista aikaa saavuin tänään Manchesterin lentoasemalle, tuupattuani itseni koneeseen kolme tuntia aiemmin Helsinki-Vantaalla. Hieman matkaa taustoittamaan kerrottakoon, että olin varannut lennot kevään Hulluilta Päiviltä 219 euron hintaan Finnairilta. Jopa tarjouslentona kyseessä oli hieman halpalentoyhtiöitä kalliimpi matka, mutta suoran yhteytensä vuoksi harvinaista herkkua – olen käynyt Manchesterissa yhteensä kolmesti aiemmin, joista kahden yhteydessä olen joutunut odottamaan vaihtoyhteyttä mm. 9 tuntia sekä paluumatkalla kiertämään niin Kööpenhaminan kuin Tukholmankin kautta. Nyt olen matkassa kuitenkin yksin, joten kentillä istuskelun sivuuttamisesta maksoin ihan mielelläni muutaman kymmenen euroa ylimääräistä. Sille, miksi ylipäätään lähdin yksin Manchesteriin seikkailemaan, ei ole kovin suoraviivaista selitystä. Neljäs kerta vuoden sisään ko. kaupungissa kertonee, että kyseessä on minulle kovin rakas paikka, ja halusin kokea sen tunnelman vaihteeksi täysin omin päin. Matka tarjosi myös hyvän irtioton gradun parissa hikoilemisesta, mahdollistaen muutaman päivän ajaksi pelkkää hortoilua, museoita, kauppoja ja muuta aivoja lepuuttavaa aktiviteettia. Vielä eilen illalla tunnelmat lähdöstä eivät kuitenkaan olleet pelkästään positiivisia. 


Olin varannut itselleni majapaikan jo toukokuussa aika summittaisesti hinnan perusteella (ainoat pääkriteerini ovat sijainti ja ilmainen wifi), mutta nyt maanantai-iltapäivällä aloin dokumenttien printtailun yhteydessä lukea tarkemmin arvioita kyseisestä paikasta. Olen nähnyt ulkomaanmatkoilla jos jonkinlaista hotellia, hostellia ja majataloa aina fancystä omituisiin hippiluoliin, joissa ovissa ei ole lukkoja ja lakanoista löytyy reikiä, mutta silti vierailijoiden valitukset siisteyden puutteesta sekä yleisestä epämääräisyydestä pistivät mietityttämään. On toki ihan fakta, että ihmisten siisteys/hygieniatarpeet vaihtelevat todella rankasti, eikä kyseisellä hinnalla kannata ehkä odottaa Cumulus-hotellin tasoista palvelua. Viime Manchester-reissulla yövyimme ystäväni kanssa aika rähjääntyneen oloisessa hotellissa, jonka seinämaalit irtoilivat ja vessa piti jakaa muiden matkailijoiden kanssa, eikä tämä juuri haitannut (se, että wifin perässä piti hiipparoida käytävään on aika normia Briteissä). Mutta nyt olin matkassa a) yksin b) lokakuussa c) ilman 24/7 aktiviteettia, mikä tarkoittaa potentiaalista huoneessa hengausta etenkin iltaisin. Jos majapaikkaa tarvitsee vain nukkumiseen, ei muutama yö rotiskossa paljon haittaa, mutta viisi iltaa likaisessa sängyssä epämääräisen pubin yläkerrassa ei ihan vastaa ajatustani rennosta kaupunkilomasta. Taoinkin itseäni henkisesti päähän, etten ollut ottanut huomioon myöskään esimerkiksi sitä, että syksyisin ja talvisin Briteissä on mm. ihanpirunkylmä, kiitos rakennusten jatkuvan vetoisuuden.

Normaalisti olisin varmaan tyytynyt nöyränä kohtalooni, koska olinhan lähdössä matkaan seuraavana päivänä ja elämä on, mutta äitipuoleni totesi sen verran yksioikoisesti että "no varataan sulle joku toinen hotelli", ettei ajatusta enää saanut pois kitkettyä. Vaikka viime hetken peruutuksesta veloitettiinkin yhden yön hinta edellisestä paikasta, ei se halpuutensa vuoksi kirpaissut. Päädyimme lopulta varaamaan minulle huoneen hotellista, joka oli kieltämättä kaksi kertaa aiempaa kalliimpi, mutta ihan täydellisellä paikalla ja arvioittensa puolesta oikein miellyttävä. Jo siitä, miten rytinällä mielialani kohosi tämän muutoksen johdosta, tiesin tehneeni aivan oikean päätöksen. Vaikka budjettimatkailu onkin jees, on ihan turha lähteä kiusaamaan itseään ulkomaille – syön mieluummin kotona makaronia kuin kadun paikan päällä rupuisia oloja, jos minulla ei ole edes ketään jonka kanssa nauraa täiden kalvamille vuodevaatteille. Motivaatiobuusti oli siis kipeästi kaivattu, etenkin kun tiistaina vääntäydyin ennen kuutta ylös ja istuin jo vaille seitsemän lentokenttäbussissa. Itse lento ei yllättäen ollut mitenkään tupaten täynnä, joten sain kahden hengen penkkirivin itselleni, ja nukuin cirque du soleil -tyylisesti mutkalla kolmen tunnin lennosta ainakin puolet. Finnair oli päättänyt kaiken lisäksi soveltaa sellaista jännää kokeilua kuin "ei anneta teille ruokaa, voitte ostaa sitä esim. itse", joten halpalentoyhtiöiden menosta ei touhu juuri poikennut muuten, kuin että kerrankin sain koneeseen muutakin kuin käsimatkatavaran 10 kg rajoituksella.

Sinä vihtahousun leipomo
Perillä ninjailin itseni kentältä tuttuun tapaan Piccadillyn asemalle, jossa uhrasin pienen hiljaisen hetken muistolle toukokuussa tehdystä päiväreissusta keikalle Manchesteriin. Vietin tällöin nimittäin viisi tuntia ko. asemalla ystäväni kanssa odotellessamme aamun ensimmäistä junaa takaisin Lontooseen, ja yritin ajatuksen voimalla saada läheistä paakkelssikioskia aukeamaan etuajassa samalla kun seurasimme mitä mielikuvituksellisimpia humalaisten keinoja sniikata ilmaiseksi yleisövessaan (protip: se portti oli auki koko ajan). Nyt ei sentään tarvinnut hytistä tuntikausia kylmällä penkillä jännäten kuinka moni minishortseissa kivilattialla istuneista teinitytöistä sai muistokseen virtsatientulehduksen, mutta vähän aikaa pitäisi pyöriä ympyrää kunnes pääsisin huoneeseeni kahdelta iltapäivällä. Pienen ympyröinnin jälkeen päätin käydä nakkaamassa lentolaukkuni odottelemaan hotellille, mutta kas kummaa, pääsinkin kirjautumaan sisään samantien. Löysin hotellin oikeastaan aika sattumalta, sillä jotakuinkin oikeaan suuntaan kävellessäni satuin vilkaisemaan vasemmalle, josta nimi minua rakennuksen muiden kylttien välissä tuijotti. No, käy se näinkin. Itse hotelli vain vahvisti uskoani siihen, että olin valinnut oikein vaihtaessani viimetinkaan majapaikkaa, sillä vaikka The Gardens Hotel ei nyt ehkä sekään mikään viiden tähden luksusmesta ole, on se siisti, lämmin, miellyttävä, ja aivan uskomattoman hyvällä paikalla ihan ydinkeskustassa. Wifi välillä pätkii, mutta ei se ole aina niin justiinsa.

Näkymä ikkunasta 

I am a monkey, I can go anywhere
Päivän ohjelmassa ei ollut mitään kovin kummoista, vaan kävin alustavasti vilkuilemassa tuttuja kauppoja ja paikkoja pehmeän laskun muodossa. On hassua, miten tietyistä hajuista tuntee olonsa kertaheitolla kotoisaksi, ja ihmismassoihin sulautuminen käy kuin vahingossa. Yllättävää kyllä sää ei ollut perusmanchesterilaisittain pelkkää sadetta ja ruttoa, vaan pamahdin keskelle lauhkean aurinkoista syksyistä päivää. Olin varautunut villakangastakilla ja pipolla, mutta tajusin pian olevani aika ylipukeutunut, jotkut kun brittiläiseen patenttityyliin vetelivät kaduilla pelkässä t-paidassa. Jos säät jatkuvat tähän malliin, pitänee ehkä luopua takista, tai heittää sen alle vain t-paita, sillä en uskaltautunut edes ajatuksen tasolla läheiseen kolmikerroksiseen Primarkiin, tai olisin paahtunut ihmismassassa noin kahden minuutin sisällä. Aika outo fiilis, kun on tottunut ensin hyytävään Turkuun ja sitten sateiseen Helsinkiin, mutta ehkä parempi näin.

Tarkoituksena ei ollut vielä höllätä kukkaronnyörejä, mutta HMV:n kirjatarjoukset eivät katso aikaa eikä paikkaa. 2 for £10 on osuva diili etenkin silloin, kun kirjan alkuperäinen hinta on £16.99. Sain kokoelmiini vihdoinkin Simon Reynoldsin viimeisen musiikkiaiheisen teoksen, Bring the Noisen (olen bongannut tätä aiemmin vain ylihintaisena ja repeytyneinä kappaleina mistä sattuu, wtf), sekä Jon Savagen 70-luvun punkia käsittelevän England's Dreamingin. 50 pencellä mukaan tarttui myös jokin hämmentävä Iron Man 2 -leffaa käsittelevä storybook, josta löytyy käytännössä lyhyt novelisointi elokuvan tapahtumista sekä juliste. Mut hei, juliste!! Harhailtuani HMV:ltä Arndaleen tutkailemaan potentiaalisia Halloweenkoristeita (ei niitä ihan sikana täällä ole, mutta vähän kuitenkin) löysin Pound Worldista punnalla niin drinkkitikkuja kuin erilaisia muovisia cocktailtikkujakin, joten great success.


Triangle, rakkaani, kohtaamme jälleen
Ehkä petollisin paikka lompakolle ikinä, vielä en sortunut
Kellon lähennellessä kahta päätin käydä ostamassa lounasta, olihan viime ruokailustani kevyet kymmenen tuntia. Aina yhtä ihanien 3 punnan (vähän on hinta noussut nyt sry2say!) meal dealien, eli kolmioleipä-mehu-sipsipussi -yhdistelmien, lisäksi oli vaihteeksi pakko ostaa myös Frijjin fudge brownie milkshake ja strawberry milkshake, joista ensinmainittua ei onneksi saa Suomesta tai olisin jälleen emoaluksen kokoinen. Brownie biteseja vielä terveellisiä elämäntapoja korostamaan ja menoksi. Koska hotellini on niin keskeisellä paikalla, ei tunnu miltään paeta syömään lounasta omaan huoneeseen, etenkin kun jälkikäteen voi ottaa kätevästi pienet ruokanokoset. Vedeltyäni naamaan vielä antibioottikuurin päivän annoksen ja maitohappobakteereita (on se hienoa miten yhtä troppia vastaan pitää vetää toisia nappeja, ettei tule sivuoireita, tässähän tuntee olonsa ihan käveleväksi lääkekaapiksi), oli olo sen verran herpatiderpati, että orastavan päänsäryn kera oli ihan hyvä ottaakin ne päikkärit... jotka venähtivät noin kolmetuntisiksi, mutta eeehhh, kuka meillä laskee. Englannin aikaa olin kuitenkin ollut hereillä jo neljästä asti aamulla, joten ei ihme että vähän väsytti.

Uskaltauduin kuitenkin toistamiseen vielä ulos, sillä halusin ostaa etukäteen huomiselle jonkin elokuvalipun Printworksin elokuvateatteriin. Listalla on muutamakin leffa, joita saatan päätyä matkalla vielä katsomaan (kun ei kerta tällä kertaa mitään kivoja keikkojakaan ole luvassa), mutta valitsin näin ensialkuun The Perks of Being a Wallflowerin, jonka olen aikanaan lukenut kirjana. Kuuden maissa on siis huomenna luvassa elokuvaa, eiköhän aamupäivä mene joko museossa tai yrittäessä vältellä shoppailua, joka on niin helppoa Manchesterissa, kun tietää omat akilleen kantapäänsä. (Kai mä sinne Forbideen Planetiin ja Waterstone'siin kuitenkin eksyn.) Ennen kuin palasin hotellille, kävin vielä ostamassa välttämättömiin tarpeisiin lukeutuvan kuivashampoon (£2.50) sekä särkylääkkeitä (40p), koska Englannissa on huomattavasti halvempaa potea päänsärkyä.




Ulkona tuli pimeä sillä välin kun olin Bootsissa, ja tajusin jälleen miten järjettömän kaunis Manchester on pimeällä. Koko kaupunki on kummallinen yhdistelmä vanhaa ja uutta, rähjäistä ja siistiä, isoa maailmaa ja kotikutoista takapajulaa, mutta ehkä juuri näistä syistä oloni on vähemmän jännittynyt kuin huhtikuussa, jolloin seikkailin muutaman tunnin ajan itsekseni ensimmäistä kertaa kaduilla ilman seuraa. Tuttuus on käsinkosketeltavaa, mutta vielä löytyy niin paljon tutkittavaa, että tylsää ei pitäisi tulla. Kyse on enemmänkin omasta uskalluksesta ja kyvystä nähdä yksityiskohtia, joita tämä kaupunki on täynnä. Tänään olen esimerkiksi kiinnittänyt huomiota pääasiassa nuorten pukeutumiseen, josta erottuu paljon (haalistuneilla) shokkiväreillä värjättyjä hiuksia sekä yhdistelmiä 60-70 -luvun englantilaisista katutyyleistä ja perushipstereistä. Yllättävän paljon löytyy myös hyvin skarpisti pukeutuneita miehiä, joiden tyyliä creepperöin takavasemmalta kuten creeper-ankan kuuluukin.

Oikeastaan päivän voisi tiivistää myös näennäisen mitäänsanomattomiin hetkiin, kuten vanhaan pariskuntaan lentokentällä, jotka nousivat samaan Piccadillylle suuntaavaan junaan, vahingossa ensimmäisen luokan vaunuun. Mies paineli samantien ulos noustakseen juuri lähdössä olevaan junaan uudelleen eri vaunun kohdalla, saaden vaimonsa parkaisemaan "for christ' sake, just go through here!". Kadulla pieni poika tanssahteli tietämättään samaan tahtiin kuulokkeistani soineen Stigin Ryyppy-biisin Hevoshullu remixin kanssa. Kadunkulmassa aasialainen nuorukainen tuijotti älypuhelintaan ja suoristi samalla noin viisi minuuttia sulavalla kädenliikkeellä otsatukkaansa. Pound worldissa kassatäti puhutteli minua madameksi, ja tapasin yhteensä kolme uutta ihmistä Nintendo 3DS:n street pass -toiminnon avulla.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä päivä.

4 comments:

  1. Mun ei pitäis lukea kyllä yhtäkään matkustelublogia, kun matkakuume vaan yltyy entisestään. Siitä huolimatta kiva, että täällä taas tapahtuu! Manchester vaikuttaa tosi kiinnostavalta kaupungilta, mutta jotenkin sitä vaan ajattelee Lontoota, jos sinne saarelle on suuntaamassa. Pitäisi varmaan ajatella laatikon ulkopuolelta!

    Sulla on kiva tukka + ei-Suomesta-saatavat-herkut on katalia! Muakin puhuteltiin eilen tai toissa päivänä madamena, en kyllä muista missä. :D

    Hauskaa matkaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun Lontoossa koko ikänsä asunut ystävä kommentoi että Manchester tuntuu vähän ku Lontoolta minikoossa, eli jos pääkaupungit hinnat ja koko hirvittää, niin Manchesterissa saa aika lailla samat asiat kompaktimmassa muodossa :D mutta hankalahan tänne on nyt varta vasten lähteä, kun ei halpalentoyhtiötkään lennä (easyJet lensi hki-mcr väliä vielä muutama vuos sitten, mutta eipä sille ollut ottajia kun lopettivat sen). Mutta jos pohjois-englantiin vie matka niin ehdottomasti suosittelen käymään!

      Ja kiitos! Raahasin muuten oman ruskean käsipyyhkeen mukaan etten hiero punasta hiusväriä hotellin valkoisiin pyyhkeisiin/tyynyliinoihin :D :D on se vaikeeta

      Delete
  2. Madame Apina! Lämmittikö mieltä kun sua pidettiin niin vanhana, kypsänä ja arvokkaana?

    Plus oot ihme creeperi kun vaan stalkkaat viattomia ihmisiä. Mut kivan näköistä ja hyviä herkkuja, joten vähän on kateutta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä näytän tosi rupsahtaneelta! Ja hei mitä tuntemattomissa kaupungeissa voi ees tehdä paitsi stalkata muita? Paitsi tietty syödä niitä herkuja :D

      Delete