Keikkapäivän aamuna heräsimme ei-niin-hehkeästi siihen tunteeseen, kun lämpötila huoneessa on laskenut johonkin sub-arktisille tasoille. Emme siis olleet tajunneet kääntää yöksi lämmityksen namiskaa kaakkoon, mistä seurasikin ihanan karheaa kurkkua jo ennestään päällä olevan flunssan päälle. Parantumaan Japanissa ei ainakaan pääse, oli kyse kesästä tai talvesta... Olimme suunnitelleet edellispäivän Hartsa-feilauksen jäljiltä suunnata Harajukuun muutama tunti ennen keikkaa, mutta jätin suosiolla vaatehourailut Maijalle (!!! miettikää!!) ja parantelin itseäni aamupäivän hotellihuoneessa. Valinta osoittautui yllättävän fiksuksi, sillä en osannut tässä vaiheessa aavistaakaan millaista ganbarointia loppupäivä vaatisi noin niinkuin kaikilta terveyden osa-aloilta. Sovimme siis tapaavamme Shibuyassa Hachikon luona kello kolmelta, keikan alkaessa lipun mukaan klo 16:00.
Koska kaikki hienot asiat tehdään kiireessä ja hutaisten, lähdin matkaan ns. juosten ja päädyin miniseikkailulle metron kanssa, sillä päätin oikaista Shibuyaan ginza-linjalla sen sijaan, että olisin käyttänyt 5-10 minuuttia enemmän Uenon asemalle Yamanoten kyytiin. Sähläilystä huolimatta olin jopa enemmän tai vähemmän ajoissa perillä eli huraa sille! Tsutaya O-Westille löytäminenkään ei tuottanut erityisiä vaikeuksia, joten mystiseksi meno kävi vasta siinä vaiheessa kun tajusimme ovien avautumisen jälkeen tädin huutelevan megafonin kanssa sisäänpääsynumeroita yksi kerrallaan. Ei siinä, ihan loogisesti osasimme odottaa omaa vuoroamme ja sniikata sitten sisään, mutta vähän eri menoon tottuneena menee aina hetki sisäistää erilaisia keikkakäytäntöjä.
Sisäistäminen on hyvä sana siinäkin mielessä, että kyseessä oli tosiaan Tapahtuma isolla T:llä – joka kesti heittämällä kevyet kuusi tuntia. Mukana oli toisaalta yhtä kevyet kahdeksan bändiä, joista jokainen heilui lavalla 4-5 biisin verran. Tämän päälle roudaustauoilla eri bändien jäsenet esittivät sivulavalla kaikenlaista hämmentävää väliaikasettiä, enkä varmaan tiennyt ennen kyseistä päivää tarvitsevani elämääni YU-DAI:n laulamassa iskelmää. Nyt on sekin sitten koettu.
Bändeistä itsellemme relevanteimmat olivat toki Riu ja Adapter (eli kaksi kolmasosaa Metronomen entisistä jäsenistä), SEX-ANDROID sekä NoGod (koska Dancho), mutta positiivisena yllätyksenä itselleni tuli マイナス人生オーケストラ joka muistutti vahvasti niistä syistä miksi joskus myöhäisteininä tuli ylipäätään jiirukekeilyyn uudelleen hurahdettua. Bändillä oli ehkä maailman liikkiksin minikokoinen rumpali, josta emme edelleen osaa sanoa oliko kyseessä nainen, 12-vuotias poika vai kenties molempia. Biisit olivat yllättävän hyviä, ja fureilun henkevään menoon tempautuminen kävi kuin vahingossa. Kyllä on keikka aina mielenkiintosempi kun voi vähän käsillä huitoa!!
Olin odottanut Riuta lavalle vasta joskus nevarimpien bändien jälkeen (onhan se nyt aika senpai noihin junnuihin verrattuna!! yli kolmekymppinen mies!!) mutta yhtäkkiä tokan väliaikaskitin jälkeen se olikin siinä ja loppu on jotain huuruista ulinaa eikä elämällä ole enää mitään päätä eikä häntää. Kyseessä on siis sellainen jannu josta taisin vetäistä aikamoisia hysteriakohtauksia melkein pari vuotta putkeen 2007-2008 ajanjaksolla, ja nämä ns. Riu-meltdownit ovat kaverieni keskuudessa jo aika legenda. Se, että kyseisen tyypin sitten näin vihdoin livenä oli ..... hämmentävää, sanalla sanoen, sillä vaikka sittemmin kuvittelin pahimpien obsessioitteni lieventyneen iän ja seesteisyyden tuomalla tasapainolla, teleporttauduin ilmeisesti kertaheitolla johonkin parinkympin alkuun ja tajusin etten ole kyllä tullut päivääkään niistä tunnekuohuista fiksummaksi. On se jännä mitä puhdas bandman-rakkaus pahimmillaan aiheuttaa. Sekään ei haitannut, että ne sen uudet soolobiisit on ns aika hurjan hyviä. Jos ei tämä olisi jo riittänyt, päätti Riu pamahtaa vielä Torun kanssa sivulavalle myöhemmin ja esittää mm. PSYCHO-ENEMY:n ihan silleen läpällä ja kännissä vaan, ja mietin että mitä on tämä neste jota naamastani valuu en ummarra
Näin tiivistettynä: jhsjfds jdsfhs ajdshada89 dsjfks;:.dsfds?djskfjdksn
Mutta joo! Muita keikan kohokohtia tosiaan oli erityisesti Adapterin eli Fukusuken setti, koska Puku oli ihan yhtä classy kuin oletinkin sen olevan (eli siis ei yhtään, loppu-encoressa näkyi että bisseä oli tullut juotua ja meno oli sen mukaista) ja sen takia me tästä miehestä tykätäänkin niin paljon. Pinkkipunaisesta tukasta plussaa. Sekuan eli SEX-ANDROID oli todella jees nähdä livenä, ja NoGoD nyt on sellainen että jokaisen pitäisi nähdä Dancho lavalla edes kerran koska ei jeesus mitä. Tällä kertaa glitter-kirjaan upotettu mikrofoni, ensi kerralla taas jotain muuta! Yllättävä "wtf oho" -momentti päästiin myös kokemaan kun tajuttiin Maijan kanssa että Ninjaman Japanin Lida on LIDA siis että ei perse se on Lida (eli PLC:n entinen toinen kitaristi), koska jotenkin tämäkin fakta oli päässyt unohtumaan mielestä. Noh nyt on sit nähty 3/5 entisestä Psycho Le Cemusta livenä, ei harmita. Näitä jäseniä joutuu vähän niinkuin keräilemään erissä kun noi bändit tuppaa hajoilemaan ennen kuin ollaan saatu itseämme Japanin kamaralle.
Oikeastaan ainoa valituksen sana koko eventistä oli se joku random nevarijannu jonka bändi oli mukamas tosi ikemen muttei ollut sit kuitenkaan, koska se soitti noin viittäkymmentä eri tyylilajia ja jokainen niistä oli edellistä tylsempi. Tosin tässä vaiheessa keikkaa oli tosiaan jalat ja elämä ja terveys aika tuusana, joten kärsivällisyystasot olivat aika nollassa. Jotain silti kertoo se, että vaikka näiden keikka tuntui kestävän ikuisuuden, hujahti NoGod ohi silmänräpäyksessä. Tasan ei mene onnen lahjat jne
Kello kymmeneltä illalta päästiinkin sitten purkautumaan ulos livesalista ja olo oli vähän sellainen kuin olisi palautunut jostain toisesta ulottuvuudesta. Ihan älyttömästi ei kutkuttanut ajatus matkustaa seuraavana päivänä Osakaan kun mieluiten olisi vain reippaasti palautunut koko päivän näistä koettelemuksista, mutta Japani ja universumi ei odota joten Yamanotella pikaisesti takaisin hotellille, pakkaamaan ja nukkumaan seuraavan aamun check outia ja shinkansen-seikkailua odotellessa.
P.S. uliuuu Riu uliuu uliuu
Koska kaikki hienot asiat tehdään kiireessä ja hutaisten, lähdin matkaan ns. juosten ja päädyin miniseikkailulle metron kanssa, sillä päätin oikaista Shibuyaan ginza-linjalla sen sijaan, että olisin käyttänyt 5-10 minuuttia enemmän Uenon asemalle Yamanoten kyytiin. Sähläilystä huolimatta olin jopa enemmän tai vähemmän ajoissa perillä eli huraa sille! Tsutaya O-Westille löytäminenkään ei tuottanut erityisiä vaikeuksia, joten mystiseksi meno kävi vasta siinä vaiheessa kun tajusimme ovien avautumisen jälkeen tädin huutelevan megafonin kanssa sisäänpääsynumeroita yksi kerrallaan. Ei siinä, ihan loogisesti osasimme odottaa omaa vuoroamme ja sniikata sitten sisään, mutta vähän eri menoon tottuneena menee aina hetki sisäistää erilaisia keikkakäytäntöjä.
Sisäistäminen on hyvä sana siinäkin mielessä, että kyseessä oli tosiaan Tapahtuma isolla T:llä – joka kesti heittämällä kevyet kuusi tuntia. Mukana oli toisaalta yhtä kevyet kahdeksan bändiä, joista jokainen heilui lavalla 4-5 biisin verran. Tämän päälle roudaustauoilla eri bändien jäsenet esittivät sivulavalla kaikenlaista hämmentävää väliaikasettiä, enkä varmaan tiennyt ennen kyseistä päivää tarvitsevani elämääni YU-DAI:n laulamassa iskelmää. Nyt on sekin sitten koettu.
Bändeistä itsellemme relevanteimmat olivat toki Riu ja Adapter (eli kaksi kolmasosaa Metronomen entisistä jäsenistä), SEX-ANDROID sekä NoGod (koska Dancho), mutta positiivisena yllätyksenä itselleni tuli マイナス人生オーケストラ joka muistutti vahvasti niistä syistä miksi joskus myöhäisteininä tuli ylipäätään jiirukekeilyyn uudelleen hurahdettua. Bändillä oli ehkä maailman liikkiksin minikokoinen rumpali, josta emme edelleen osaa sanoa oliko kyseessä nainen, 12-vuotias poika vai kenties molempia. Biisit olivat yllättävän hyviä, ja fureilun henkevään menoon tempautuminen kävi kuin vahingossa. Kyllä on keikka aina mielenkiintosempi kun voi vähän käsillä huitoa!!
Olin odottanut Riuta lavalle vasta joskus nevarimpien bändien jälkeen (onhan se nyt aika senpai noihin junnuihin verrattuna!! yli kolmekymppinen mies!!) mutta yhtäkkiä tokan väliaikaskitin jälkeen se olikin siinä ja loppu on jotain huuruista ulinaa eikä elämällä ole enää mitään päätä eikä häntää. Kyseessä on siis sellainen jannu josta taisin vetäistä aikamoisia hysteriakohtauksia melkein pari vuotta putkeen 2007-2008 ajanjaksolla, ja nämä ns. Riu-meltdownit ovat kaverieni keskuudessa jo aika legenda. Se, että kyseisen tyypin sitten näin vihdoin livenä oli ..... hämmentävää, sanalla sanoen, sillä vaikka sittemmin kuvittelin pahimpien obsessioitteni lieventyneen iän ja seesteisyyden tuomalla tasapainolla, teleporttauduin ilmeisesti kertaheitolla johonkin parinkympin alkuun ja tajusin etten ole kyllä tullut päivääkään niistä tunnekuohuista fiksummaksi. On se jännä mitä puhdas bandman-rakkaus pahimmillaan aiheuttaa. Sekään ei haitannut, että ne sen uudet soolobiisit on ns aika hurjan hyviä. Jos ei tämä olisi jo riittänyt, päätti Riu pamahtaa vielä Torun kanssa sivulavalle myöhemmin ja esittää mm. PSYCHO-ENEMY:n ihan silleen läpällä ja kännissä vaan, ja mietin että mitä on tämä neste jota naamastani valuu en ummarra
Näin tiivistettynä: jhsjfds jdsfhs ajdshada89 dsjfks;:.dsfds?djskfjdksn
Mutta joo! Muita keikan kohokohtia tosiaan oli erityisesti Adapterin eli Fukusuken setti, koska Puku oli ihan yhtä classy kuin oletinkin sen olevan (eli siis ei yhtään, loppu-encoressa näkyi että bisseä oli tullut juotua ja meno oli sen mukaista) ja sen takia me tästä miehestä tykätäänkin niin paljon. Pinkkipunaisesta tukasta plussaa. Sekuan eli SEX-ANDROID oli todella jees nähdä livenä, ja NoGoD nyt on sellainen että jokaisen pitäisi nähdä Dancho lavalla edes kerran koska ei jeesus mitä. Tällä kertaa glitter-kirjaan upotettu mikrofoni, ensi kerralla taas jotain muuta! Yllättävä "wtf oho" -momentti päästiin myös kokemaan kun tajuttiin Maijan kanssa että Ninjaman Japanin Lida on LIDA siis että ei perse se on Lida (eli PLC:n entinen toinen kitaristi), koska jotenkin tämäkin fakta oli päässyt unohtumaan mielestä. Noh nyt on sit nähty 3/5 entisestä Psycho Le Cemusta livenä, ei harmita. Näitä jäseniä joutuu vähän niinkuin keräilemään erissä kun noi bändit tuppaa hajoilemaan ennen kuin ollaan saatu itseämme Japanin kamaralle.
Oikeastaan ainoa valituksen sana koko eventistä oli se joku random nevarijannu jonka bändi oli mukamas tosi ikemen muttei ollut sit kuitenkaan, koska se soitti noin viittäkymmentä eri tyylilajia ja jokainen niistä oli edellistä tylsempi. Tosin tässä vaiheessa keikkaa oli tosiaan jalat ja elämä ja terveys aika tuusana, joten kärsivällisyystasot olivat aika nollassa. Jotain silti kertoo se, että vaikka näiden keikka tuntui kestävän ikuisuuden, hujahti NoGod ohi silmänräpäyksessä. Tasan ei mene onnen lahjat jne
Kello kymmeneltä illalta päästiinkin sitten purkautumaan ulos livesalista ja olo oli vähän sellainen kuin olisi palautunut jostain toisesta ulottuvuudesta. Ihan älyttömästi ei kutkuttanut ajatus matkustaa seuraavana päivänä Osakaan kun mieluiten olisi vain reippaasti palautunut koko päivän näistä koettelemuksista, mutta Japani ja universumi ei odota joten Yamanotella pikaisesti takaisin hotellille, pakkaamaan ja nukkumaan seuraavan aamun check outia ja shinkansen-seikkailua odotellessa.
P.S. uliuuu Riu uliuu uliuu
No comments:
Post a Comment