Laundry day thoughts

Lupausten mukaisesti tänään ollaan vain lagattu ja pesty pyykkiä, jotka toivon mukaan yön aikana ehtivät jopa kuivua. Päivällä lajittelin myös roskia, josta saankin kätevän aasinsillan yleisen diibadaaban jauhamiselle ensimmäisenä aiheenani kierrätys. Saavuttuamme Nekotaloon saimme nimittäin pikaopastuksen japanilaisen kierrätyksen saloihin: alueella kiertää roska-auto, joka kerää tiettyinä viikonpäivinä tietynlaisia roskia, kuten kierrätysmuovia, poltettavaa jätettä, muovipulloja... Onneksi suurimmassa osasta roskia on jo valmiiksi merkintä siitä, mihin luokkaan ne kuuluvat, ja jopa vaatteiden hintalapuista saattaa löytyä pura-merkki kierrätysmuovin merkiksi. Jokseenkin kaikki näkemäni muovipullot kierrätetään, mutta niistä pitää repiä irti sekä etiketit että poistaa korkit. Etiketeissä onkin usein valmiiksi irtirepimiskohta, eivätkä ne muutkaan ole samalla tavoin liimalla pullossa kiinni kuten Suomessa. Kierrätys on siis pyritty pienillä keinoilla tekemään mahdollisimman vaivattomaksi, ja tämänkokoisessa maassa sitä kannattaakin jo ajatuksella harrastaa.

Katjan takoyaki, jonka alusta huuhdeltiin ja laitettiin muovikierrätykseen!

Arkipäivän asioiden lisäksi yksi alusta asti ajatuksia herättänyt aihe Japanissa ovat tatuoinnit. Lähtiessämme saimme Maijalta vihkon, johon oli merkitty ns. bucket listinä asioita, joita matkan aikana tulisi tehdä. Näistä yksi olisi ollut kylpylässä vierailu, mutta kuten legenda kertoo, ei näihin ole yleensä asiaa, mikäli iholta löytyy hakattuja kuvia. Osa paikoista ei toki pane pahakseen tatuoituja ulkomaalaisia, sillä kielto koskee pääasiassa japanilaisia itsejään - tatuoinnit kun ovat merkki rikollisuudesta tai muuten epämääräisestä taustasta (sekä tietenkin perinteisessä kontekstissa yakuzasta, eli tuttavallisemmin jartsoista, ko. sanaa kun ei kannata ääneen paikallisten keskuudessa ihan btw mainita). Tatuointikieltoja löytyy jopa joiltain uimarannoilta, sillä niillä pyritään minimoimaan kyseenalaisten henkilöiden mukanaan tuomat lieveilmiöt. 

Tästä voisikin helposti päätellä, että katukuvassa tatuointeja näkee siis lähinnä länkkäreillä, mutta tatuointien yleistymisestä nuorten japanilaisten keskuudessa kielii myös empiirinen tutkimus: puolentoista viikon aikana katukuvassa onkin tullut vastaan useampia. Jos kyse on ruff'n'tuffista, valtoimenaan tatuoidusta jannusta, on vaikea sanoa matkiiko tämä länsimaalaisia pomppuhevareita vai löytyykö tältä oikeasti paikallista jartsa-taustaa, mutta puolisokea mummokin varmaan osaa tehdä eron tällaisten sekä Shinjukussa edellämme kävelleen miehen välillä, tällä kun oli pohkeissaan videopeliaiheisia tatuointeja kuten Ookami-pelin Amaterasu-susi. Tatuointeja näkee myös tytöillä, ja vastaan on tullut sekä isoa pääkalloa että perinteisempää käsivarsiköynnöstä. Mielenkiintoisena lisäanekdoottina voisi myös mainita, että lähes jokaisesta sukkia myyvästä liikkeestä voi ostaa trendikkäitä tattoo tightseja, värittömiä sukkahousuja joihin on painettu tatuoinninomainen kuva. Tatuointi onkin omiaan luomaan vähän rancan imagon, siinä missä länsimaissa niitä löytyy jo vähän kaikilta aina tädin mummon kaiman nilkkaan ikuistettua delfiinikeijua myöten.

yhdet Katjan ostamista tattoo tightseista!

Tästä urbaanilegendasta päästään kätevästi toiseen taannoin kovasti naurattaneeseen asiaan eli japanilaisten paljon puhuttuun ksenofobiaan, ulkomaalaisten vierastamiseen. Aihetta jaksetaan aina kauhistella kaikenlaisten syrjäseuduilta löytyvien "ei ulkomaalaisille" -kylttien valossa, mutta Tokioon matkustava yleensä välttyy suurimmilta tuijotuksilta ja kuiskutteluilta, kiertäähän kaupungin läpi päivittäin lukemattomia ulkkareita ja paikallisten luulisi tottuneen näkemään joukossaan muutaman eksyneenä ympyrää pyörivän valkonaaman (tai vähemmän valkoisen naaman). Vai välttyykö? Vaillinaisella kielitaidolla varustettu todennäköisesti jää autuaan tietämättömäksi ympärillä tapahtuvasta kommentoinnista joka tapauksessa, mutta eilisen absurdein läppä tuli vastaan eilen palatessamme kaupan kautta kotiin yhdellä Koenjin vähän pienemmistä kaduista. Ohi polki nimittäin polkupyörällään pappa, joka selkeän rauhallisesti totesi ohiajaessaan "gaijin-san to moderu-san" eli suomeksi "ulkomaalainen ja malli". Olimme molemmat Uenon jäljiltä noin 120% räjähtäneessä kunnossa, joten loppuilta menikin pohtiessa kumpi sana oli kohdistettu kummalle, ja oliko kyseessä solvaus laisinkaan. Ei lakkaa Japani hämmentämästä, ei.

Yöllä voi telkasta tulla myös tuttuja, kuten mustekalaksi naamioitunut seek

Neljäntenä randomaiheena mainittakoon nytkin vieressä ilakoiva japanilainen TV, josta niinikään olin etukäteen kuullut lähinnä negatiivisia kommentteja. Suurin osa katsomistottumuksistamme rajoittuu tietenkin ilta-aikaan, mutta sisältö on tasan niin mieltäylentävää kuin olin varautunutkin: jostain syystä ohjelmisto on fiksatoitunut tunkemaan ruutuun julkkiksia, jotka pällistelevät kaikkea mahdollista ja tunkevat suuhunsa erilaisia ruoka-aineita ja pällistelevät näitä hieman lisää. Se, mitä japanilaista telkkaria haukkuvat tahot eivät kuitenkaan muista kertoa on se, miten nopeasti nämä maneerit iskostuvat alitajuntaan: on vaikea olla toistamatta hyväksyviä äännähdyksiä ja oishii~! -äännähdyksiä käydessäsi japanilaisen tuttavan kanssa syömässä jotain uutta makuelämystä. Puhumattakaan siitä, kuinka eläintarhavisiitillä juutuimme ihailemaan hylkeitä, ja näistä yhden singahtaessa vedestä sulavasti kivelle paistattelemaan, päästimme Katjan kanssa kuorossa täysin spontaanisti hämmästystä ilmaisevan Eeeehhh??! äänteen vieressä seisovien japanilaisten naisten kanssa. Apua, mitä mun aivoille tapahtuu täällä?!

Ei liity mitenkään, mutta viitta-ankka!! Se elää!!

Huomisen ohjelma on tällä hetkellä vähän auki, mutta alustavasti tarkoitus olisi lähteä Rinan kanssa ulos. Postausta saattaa tai ei saata siis kuulua, riippuen siitä mitä tapahtuu ja kuinka myöhään menee, mutta lauantain puolella sitten! Olettaen siis että pyykit kuivuvat ja on jotain, mitä pukea ylleen kun lähtee ovesta ulos... -A