Oppa Shinjuku Style

Kello lyö yli kahta aamuyöllä mutta ei anneta sen haitata! Tänään on ollut sen verran aktiviteettirikas päivä, että siitä pitää kirjoitella kun tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa. Kokonaisuudessaan keskiviikkoa on nimittäin hallinnut yksi Tokion kaupunginosista: Shinjuku.

Aamulla itsensä sängystä repiminen onnistui jo paljon aiempaa vikkelämmin, eli jet lag alkaa olla selätetty kokonaisuudessaan. Päivän suunnitelmana oli lähteä kahdestaan palloilemaan Shinjukuun iltapäivästä sekä nähdä kuuden jälkeen Katjan japanilaista kaveria Rinaa. Joskus ennen kolmea saatiinkin itsemme ylös, ulos ja asemalle, eikä matka Shinjukuun ollut vaivalloinen, onhan ko. asema vain parin pysäkin päässä Koenjista. Perillä lyllersimme ensitöiksemme lähellä kohoavaan 8-kerroksiseen Shinjuku Alta -ostoskeskukseen ikkunashoppailemaan, joskin arvatahan sen saattaa etteivät ne ikkunat alennusmyyntien keskellä jää ainoaksi ostokohteeksi. Urheasti jaksoimme jättää jokaisen myyntiartikkelin kertaalleen rekkiinsä, ja vain ne, jotka kutsuivat vielä kahdeksannen kerroksen jälkeenkin, olivat varteenotettavia ostoehdokkaita. Omalla kohdallani tämä tarkoitti kaksiosaista, alle 2000 jeniä maksanutta paitaa ja tasan 777 jeniä maksanutta kaulakorua, joihin olen edelleen erittäin tyytyväinen.

Altan koluamisen jälkeen hortoilimme taas tapamme mukaan sinne tänne Shinjukun kaduilla ilman tarkkaa päämäärää, kunnes bongasimme tuttuja ja turvallisia arcade-luolia. Näiden syövereistä löytyy nimittäin yleensä ainakin yksi purikura-automaatti, joten suhteellisen kämähtänyt ulkoasu on helppo ikuistaa taas yhdelle mielipuolisia bling bling -koristeita pursuavalle tarra-arkille. Hei oon anka, teen mitä haluan! Purikuran ja hetken lisäpyörimisen jälkeen päätimme palata takaisin Koenjiin odottelemaan Rinan pääsyä töistä, tämä kun on duunissa jossain lähettyvillä. Oletimme, että ehtisimme vaihtaa vaatteita ja ehkä haukata jotain pientä ennen uutta kierrosta, mutta Rina mailasikin odottelevansa meitä Koenjin asemalla kello 18:20. Tässä vaiheessa kello oli 18:05, joten teimme suht hienon maailmanennätyksen mitä tulee meikkaamiseen, pukeutumiseen, hiustenlaittoon ja melonpanin kiskomiseen naamaan viidessätoista minuutissa. (Okei, kyllä me taidettiin ainakin viisi minuuttia myöhästyä...)

Rinan kanssa suunnattiinkin sitten suosiolla takaisin Shinjukuun, sillä emme olleet kovin ekstensiivisesti ko. aluetta ehtineet tutkia. Rina ohjasti meidät Shinjukun Marui Oneen, jonka kaikki japanilaista katumuotia (tai ainakin sen lolita-puolta) harrastavat tunnistanevat siksi ostoskeskukseksi, jonka syövereistä löytyvät niin BtSSB:t, Metamorphoset, Angelic Prettyt kuin omat suosikkini, eli Alice and the Pirates, BPN, Peace Now ja h.Naoto. Alennusmyynnit saivat sormet hikoilemaan kieltämättä Putumayon tiskillä, kunnes järki teki sivutaklauksen peliin muistuttamalla minua kylmästi siitä, ettei -50% silti tee sinimustaraidallisesta brändineuleesta edelleen kovin edullista. Vaikka ko. merkkeihin ei tulekaan siis enää kovin hartaudella pukeuduttua, muistutti visiitti minua siitä miten kauniista vaatteista onkaan kyse. On melkein rikos, ettei niihin pääse pukeutumaan, mutta vielä suurempi rikos olisi ostaa ne kaappiin yksinäisyyttään hengaamaan. (Vaikka eihän sitä koskaan tiedä milloin sisäinen Darrenini alkaa itkeä niin kovasti että sinne samaan kaappiin on hommattava joku hämmentävä polvihousu-liivi-röyhelöpaita -setti.)

Tällä kertaa ikkunaostokset jäivät vain ikkunaostoksiksi, ja suuntasimme ottamaan yhdessä purikuraa ensimmäisessä vastaantulleessa arcadessa. Kello lähenteli jo puoli kahdeksaa ja nälkä oli sen mukainen, joten Rina johdatti meidät läheisen rakennuksen syvennykseen kertoen luvassa olevan okonomiyakia. Hämmennys oli suuri, kun syvennyksestä aukesikin hissi, joka vei meidät kahdeksanteen kerrokseen okonomiyakiravintolaan! Tilasimme kipot mustekala-, juusto- sekä kinkkusekoituksia, jotka siis sotketaan omissa kipoissaan kananmunaan ja kaadetaan sitten kuumennetulle alustalle. Seoksesta muotoillaan lätty, joka paistetaan molemmilta puolilta ja koristellaan sitten merilevällä, kalahiutaleilla ja kastikkeella. Vaikka Rina esitteli toimitusta tottuneella otteella, sekä minä että Katja kokeilimme molemmat lätyn flippaamista ympäri tämän aseteltua ne pöydän keskeltä löytyvälle paistolevylle. Sotkulta vältyttiin kummallakin kerralla, ja lopputuloksena olikin herkullinen ateria paikassa, jota emme ikinä olisi omatoimisesti löytäneet. Aterian kruunasi pari viereistä seuruetta, jotka ilmeisesti jonkinlaisen luokkakokoontumisen/muumikä johdosta olivat kasanneet yhteen läjän hilpeitä ja tiuhaan olutta kittaavia japanilaisia nuoria aikuisia. Näiden erilaisia puheita ja hurraamista oli hauska seurata oman aterian lomassa.

Okonomiyakin jälkeen kävimme vielä piipahtamassa nopeasti Katjan tuttujen suosittelemassa PSY-nimisessä baarissa Kabukichon puolella, vaikka väsymys alkoi jo painaa. Kyseinen paikka on ilmeisesti kovasti suomalaisiin mieltynyt, ja tiskin takana roikkuvan suomenlipun lisäksi katonrajasta löytyi terveisiä muutamilta suomalaisilta hevibändeiltä. Koska sisällä oli käytännössä pakko tilata jotain sinne astuttuaan (paikka on minimaalisen pieni), sain todistaa elämäni kalleinta kokista (jätetään se viihdevaihde sinne viikonloppuun), mutta ei se 600 jeniä niin sikana kirpaissut kerta saimme myös esittää biisitoivomuksia. Voit Maija olla meistä aika ylpeä, kun luukutettiin siinä sitten Rinan (joka on siis suomalaisen raskaamman musiikin suuri ystävä) iloksi The 69 Eyesin Lost Boysia keskellä Tokiota. Ensi kerralla luvassa varmasti Stigin Ryyppy ja se hemmetin Gangnam Style, joka ei muuten lähde kummankaan päästä edes happovalkaisulla. -A

Airin aika hyvin kyllä kasas päivän tapahtumat, ettei mulla paljoa lisättävää ole. Altassa oli tosi vaikeeta pitää näppejään irti jokaisesta, omaa silmää miellyttävästä vaatteesta ja piti vaan hokea mielessä mantraa "ei vielä, ei vielä, ei vielä." Ennenkun päästiin edes Altaan, sanoin jo Airinille että mun budjetti on se 5000jeniä ja kattookin, etten mene jeniäkään yli! Nohh... heti kun löysin GlaVil:in (by tutuHA) meni pasmat ihan sekasin ja annoin shopstaffin jopa pukea mulle vaatteita päälle... Harmikseni omistan japanilaisiin vaatteisiin aivan liian isot oppait, joten sekin babydoll mekko näytti lähinnä vaan raskausmekolta. Mukaan tarttui kuitenkin ihana lepakonsiipikorsettivyö ja seuraavaksi pitääkin etsiä siihen sopiva hamonen. Jostain halpiskaupasta tarttui mukaan vielä 1600~ jenin lirttitoppi, jonka pääsinkin illaksi laittamaan päälle.

Rinaa oli tosiaan ihana nähdä pitkästä aikaa ja oltiin tosi onnekkaita, että päästiin syömään ihan kunnon ruokaa, koska ei me kahdestaan täällä osattas mistään tommosesta paikasta tilata mitään. Ihan pakko on päästä maistelemaan vielä okonomiyakia ja tottakai jotain muita herkkujakin. Matkalla kohti asemaa, joku tummaihoinen mies tarttui yhtäkkiä käsivarteeni ja kyseli mistä maasta olen kotoisin ja heitti perään vielä, että olenko Ranskasta. Mulkaisin tyyppiä vain äkkiä ja pinkaisin vauhdilla eteenpäin, koska minuunhan ei kuka tahansa tosta vaan koske, yäk. Todennäköisesti jotain sisäänheittäjiä nekin saattoi olla, tai sitten tosiaan vaan jotain ihme hihhuleita, mutta en tykkää yhtään siitä että joku tulee liian iholle. Huomenna en ehkä pistä ihan ykkösiä päälle, vaikka täällä onkin ihana pukeutua niin omituisesti/villisti/miten vain kuin tahtoo!

Itse tulin juuri rentouttavasta kylvystä, koska jalat huusi hoosiannaa 5h korkkareilla kävelyn jälkeen ja täällä on niin rasittavat kadut, joissa menee keskellä semmoinen poimuinen jakaja, jonka pitäisi pitää kulku tasaisesti oikealla ja vasemmalla. Mutta silti täällä jengi kulkee ihan mistä tahansa ja aina joutuu hyppäämään siihen keltaiselle poimulle. Jos olette koskaan kävelleet korkkareilla mukulakivillä, tiedätte sen helvetillisen tunteen. Loppuun on pakko laittaa meidän teemabiisi, Korealainen Gangnam style -biisi. Sen kun kuuntelee kerran, tulee se pyörimään ikuisesti päässä (tästä myös entrymme otsikko!) -K