From Northern Quarter to Castlefield

Nousin tänään jossain kymmenen hujakoilla, ja hämmästyksekseni ulkona ei edelleenkään satanut. Olen yleensä tottunut siihen, että Manchesterissa vettä tulee taivaalta pienissä erissä aina aamusta asti, joten eilisen ja tämän päivän kuivat kelit ovat olleet aikamoinen yllätys. (Katsotaan vaan jatkuuko sääjumalan siunaus vai saanko kaivaa varjoa vielä esille viikon loppuun mennessä...) Puoli yhteentoista mennessä sain itseni ulos hiihtelemään teitä tuntemattomia, tai tarkemmin sanottuna ajattelin yksinkertaisesti hortoilla sinne mihin tie nyt sattui viemään. Päätin myös kokeilla paikallisten tapaa ja jättää takin kotiin, mikä ei osoittautunut mitenkään huonoksi päätökseksi. Vähän Deansgatella tuuli, mutta muutoin tarkenin ihan hyvin ilmankin. Hämmentävää.

Suuntasin ensimmäiseksi kohtalon johdattamani Oldham Streetille, josta eksyin aika vähällä vaivalla Northern Quarteriin. Kyseessä on alue, joka mainitaan aina alternative/indie-yhteyksissä, tai mielenkiintoisia illanviettotapoja etsiessä. Koska olin liikkeellä niin varhain, olivat kadut pääasiassa tyhjiä ja onnettoman näköisiä, ja hiipparoin tietämättäni esimerkiksi Short Streetin kuuluisan muraalin ohi (pitänee palata tätä valokuvaamaan, kun majailen niin lähellä ko. aluetta muutenkin). Bongasin kuitenkin muutamia hauskoja seinämaalauksia, jotka kuvasin sen sijasta.

Northern Quarterilta matka jatkui Victoria Stationin ja Manchesterin Katedraalin tuntumaan ja siitä aina edelleen Deansgaten pitkälle kadulle. Katedraalin luona hätkähdin, kun kuulokkeitteni läpi huomasin jonkun padren sanovan minulle jotain. Pyytäessäni häntä toistamaan, huomautti hän katedraaliin viitaten, että "they've cleaned her up good, haven't they," johon hämmentyneenä totesin vain että juu niin ovat tainneet. 

Manchesterista löytyy tuon tuosta tällaisia todella omituisia rakennuksia jostain nurkasta

Deansgaten päivän paras: kuninkaalliset corgit ja Pride-marssi yhdessä ja samassa bannerissa, olkaa hyvä:

Deansgatella sompaillessa on tietysti täysi mahdottomuus olla piipahtamatta kadun isokokoiseen Waterstone's-kirjakauppaan. Tällä kertaa en törmännyt (vielä) viime reissuni kummallisimpaan tuttavuuteen, eli amerikkalaiseen myyjään jonka kanssa bondasin kahteen otteeseen antaumuksella niin lempibändistämme Depeche Modesta kuin Manchesterin musiikkiskenestäkin. Tämä kaikki siis vain siksi, että satuin ensimmäisellä kerralla ostamaan Depeche Mode -aiheisen kirjan, ja saavuttuani toistamiseen kirjahyllyjen väliin väijymään, muisti myyjä vielä minut suurella lämmöllä. Oikeasti minulla ei ole aavistustakaan onko ko. myyjä enää edes töissä ko. Waterstone'sissa, mutta ainakin creepperöinti on hyvä tekosyy painella lempipaikkaani eli musiikkiaiheisten biografioiden hyllyjen väliin hypistelemään teoksia. Tällä hetkellä väännän henkistä kättä siitä, haluanko ostaa David Byrnen kirjoittaman, potentiaalisesti hörönlörön-henkisen kosmisia ulottuvuuksia avaavan How Music Works -teoksen, Duran Duranin basistin John Taylorin potentiaalisesti suurta myötähäpeää aiheuttavan biografian In the Pleasure Groove: Love, Death and Duran Duran vaiko vielä suuremmalla todennäköisyydellä vielä suurempaa myötähäpeää aiheuttavan, Joy Divisionin ja New Orderin entisen basistin Hookyn kirjoittaman Unknown Pleasures: Inside Joy Divisionin. Nimmarilla! Mutta en tiedä kuinka moraalisesti hyväksyttävää minun on tukea Hookyn megalomaanista narsismia, olenhan syytänyt tälle rahaa jo kahden keikan ja yhden kirjan muodossa, eikä niistä ole aiemminkaan mitään hyvää seurannut. Kaikki kirjat huitelevat siinä £15-17 (oikeasti £20-22, mutta kiitos Waterstone's ja alennukset) paikkeilla, joten ihan kaikkea en voi ostaa (vielä), joten suurten päätösten edessä ollaan. Koska musiikkiautismini kiinnostaa tietysti Ihan Kaikkia, raportoin tänne varmasti lopullisesta valinnastani. (Maija hiljaa, ei se ole välttämättä Hooky. Kai.)

Maailman paras nurkkaus feat. kolme kohtalon kirjaa hyllyssä etualalla

Deansgatelta suuntasin itseasiassa tarkoituksella Museum of Science and Industryn suuntaan, sillä olin ollut bongaavinani netistä, että joillain näillä main sijaitsisi Waitrose-ketjun liike, jossa puolestaan pitäisi olla Halloweensälää. Halloween näkyy ainakin Manchesterin perusteella Englannissa yhtä paljon kuin Suomessakin, eli siellä täällä pieninä väriläiskinä, muttei todellakaan joka paikassa. Waitroseakaan en paikantanut, mutta harhailin huomaamattani Castlefieldiin asti, jossa tein lähempää tuttavuutta kanaalien ja roomalaiskaarien kanssa. Vaikka suurin osa rakenteista lieneekin kopioita alkuperäisistä, ovat ne silti mielenkiintoista tutkittavaa, ja suurimmaksi osaksi siltojen ali ja yli saa vaellella täysin rauhassa. Erään hiekkapengermän luona bongasin joukon jonkinlaisia hanhia marssimassa lähellä leikkivän lapsen ja tämän isän suuntaan, kunnes suuntasivat takaisin veteen. Vähän matkan päästä huomasin riemukseni vedenrajasta löytyvän eräänlaisen pienen mökin, josta johtaa lankunpätkä vedenrajaan: hanhitalo!!! Bestest ever jne.

Haluun asua hanhitalossa, etualalla myös hanhet ja viehko Ison-Britannian lippu veneennokassa

Duyg is a raving gay

Tässä vaiheessa aurinko saapui ylivalottamaan kuviani, mutta taka-alalla siis Manchesterin ehdottomasti omituisin rakennus

Castelfieldista matka jatkuikin epämääräistä reittiä takaisin keskustaan, sillä kello lähenteli tässä vaiheessa yhtä. Ajattelin ennen lounasta piipahtaa vielä Primarkissa tekemässä selkoa tämänhetkisestä tarjonnasta, mutta pamahdin myös taas yhden näpsäkän goottikirkon (en jaksa ottaa selvää mikä tämä on nimeltään, näitä löytyy potentiaalisesti joku triljoona) aukiolle ja pitihän niitä kuvia napsaista. Valonlähteet olivat taas ties missä joten lisäsin tähän vain sen ainoan oikeasti onnistuneen, jonka sain taltioitua täysin vahingossa: taivaalle ilmestyi yhtäkkiä sekunnilleen kuvanottohetkellä lintu (varmaankin pulu, näitä kun pyrähti naamalleni heti jälkikäteen kolme), joka sai kuvasta aika täysosuman sommittelunsa puolesta. Eli kiitti vaan lintu!

Vuoden luontokuvaaja

Mutta joo, ennen lounasta (eli meal dealia, let's not kid ourselves here) uskaltauduin siis Piccadilly Gardensin kolmikerroksiseen Primarkiin, jonne on hotelliltani noin viiden minuutin kävelymatka muutenkin. Ruojat ovat menneet remontoimaan koko roskan (tai no, remontti jatkuu edelleen), ja olin taas ihan yhtä pihalla kuin ennenkin siitä, mistä löytyy mitäkin. Primark on pääasiassa jopa henkkamaukkojakin kyseenalaisempi halpavaateketju, josta kuitenkin tarkkasilmäisimmät voivat löytää ihan mukiinmeneviä vaatteita edulliseen hintaan, joten yritän metsästää näistä aina jotain sellaista, josta en viitsi muualla pulittaa 20 euroa. Mitään ei vielä tarttunut mukaan, mutta huvin ja urheilun vuoksi listasin tähän muutamia potentiaalisia ostoehdokkaita loppuviikkoa varten:

• läppärilaukku, £5 (mahtuuko kivikautinen Macbookini siihen? Kai se mahtuu, ei tää nyt niin iso ole?)
• perusperus musta pikkuolkalaukku, £4 (en omista yhtään kappaletta tällaisia, joten joudun aina lainaamaan toisilta laukkuja tai laukkutilaa. Vois olla aika tehdä asialle jotain)
• musta neulottu ympyrähuivi, £5 (menis hyvin korkeakauluksisen villakangastakkini kanssa, kai)
• sukkahousuja hauskoilla kuvioilla, £2.50 (yksi tai kaksi paria vois mennä, raahasin näitä Japanistakin 500 jenillä)
• perus collegeverkkarihousut, £7 (koska tällasia nyt tarttee kotihousuiksi aina, mutta en alistu niihin velour-kankaisiin joita halvemmalla kaupataan, urgh)
• vaalea löysä paita paljetti-kettuprintillä, £6 (koska paljettikettu)
• yöpaita+housut setti pingviiniprintillä, £??? (en muista hintaa, alle £10 kuitenkin. Ei muuten varmaan olisi relevant mutta ollaan tuijoteltu Matin kanssa niin paljon Shirokuma Cafeeta, että pingviini on aika relevant. Tai no onhan se aina.)
• läjä erilaisia alusvaatteita, £1.70 - £5 (halvat alusvaatteet fuck yeah)
• läjä potentiaalisia joululahjaideoita, £?? (osan näistä voin varmasti ostaa joulukuussa Lontoostakin, mutta en mene takuuseen mitä löytyy enää tällöin valikoimista. Mahtuuko nää edes mun matkalaukkuun?)

+ potentiaaliset ylläribingobonukset, kuten £10 maksavat hopeiset glitter dr. Martens -kopiot. Enhän mä niitä tartte, mutta......

Ainiin, miesten puolelta löytyi myös Halloweenin kunniaksi lepakko-haalareita:

No se paljettikettu ;A;

Primarkista siis kaupan kautta syömään lounasta, napsimaan antibiootteja ja päikkäreille. Päikkärit ovat hyvä asia, suosittelen – etenkin kun jalkapohjiani jomotti 3 tunnin vaeltelun jälkeen jo aika paljon. Kuuden pintaan oli luvassa sitten elokuvaelämyksiä, ja nousin päikkäreiltä viiden pintaan vain ollakseni ulkona vasta niin myöhään, etten kerinnytkään vielä Forbidden Planetin sarjakuvahyllyjä räpläämään. Mikä kauppa menee kiinni kello 17:30? Ihan oikeesti nyt. Noh, ei siinä, vähän Arndalessa hortoilua ja sitten Printworksiin, jossa kävin siis katsomassa The Perks of Being a Wallflowerin. Leffa oli ihan onnistunut adaptaatio mielestäni (tai muistoni kirjasta ovat niin hatarat, etten osaa suuttua mahdollisista virheistä/muumikä), ja edessäni istuvat neljä nuorta teinityttöä elivät leffan tapahtumissa täysillä mukana. Yhdessä kohtaa nämä jopa henkäisivät kuorossa "Oh no!" päähenkilön tehdessä jotain Tyhmää. Leffan jälkeen kello olikin jo lähemmäs kahdeksan, joten suuntasin suoraan takaisin hotellille, jossa olen juonut ankarasti sokeritonta kirsikkalimsaa ja lataillut kuvia koneelle, joten näin jännää on elämä. Huomenna joko taidegalleriaa tai Lowryn outlet-ostoskeskusta, katsotaan millä fiiliksellä olen aamulla. Nyt taitaa kutsua kylpyamme (amme!!), loppuun vielä kuva Triangle-rakennuksesta koska meillä on kiihkeän platoninen suhde.

Uuh aah