LDN + MCR #4

Koska Torylla oli maanantaina normaali työpäivä, ei luvassa ollu mitään kovin monimutkaisia aktiviteetteja. Pienistä jutuista sai silti aikaiseksi mieleenpainuvan päivän, etenkin kun päätimme hylätä metron ja suunnata kaupunkiin jalan. Tory työskentelee Tottenham Court Roadin läheisyydessä (alueelta löytyy paljon mm. tekniikkakauppoja ja loogisesti myös media-alan toimistoja), joten päätimme lähteä häntä vastaan lounaalle pian keskipäivän jälkeen. Reippailu Primrose Hillin ja Regent's Parkin kautta Tottenham Court Roadille taittuu nimittäin noin 45 minuutissa, joten siihen kannattaa varata hyvin aikaa.

Matti kommentoi matkan aikana hämmentyvänsä Regent's Parkin kaltaisista, viivoittimella kaavoitetun näköisistä puistoista. Lontoosta löytyykin oikeastaan kärjistämällä joko näitä puskatrimmaajien unelmia tai sitten Belsize Parkin kaltaisia luonnonpuistoja, joista jälkimmäiset ovat ehkä omaankin mieleeni vähän enemmän. Jälleen protip: koska Lontoon eläintarha tosiaan sijaitsee Regent's Parkissa, voi matalammiksi leikattujen puskien läheisyydessä bongata ilmaiseksi mm. kirahveja. Free zoo!

Yllätys oli Tottenham Court Roadilla ... no ei käsinkosteteltava mutta vähän koominen, kun lounaspaikaksemme osoittautuikin Vapiano. Kyseinen ketjuravintola on löytynyt jo vuoden päivät Helsingistä, mutten ole itse koskaan siellä vieraillut. Olinkin siis vähän skeptinen siitä, kuinka mieltäylentävää on käydä jossain "tutussa" ketjuravintolassa ulkomaanlomalla, mutta Vapiano osoittautui kyllä ainakin näin Lontoon kokemuksella ihan asialliseksi valinnaksi: tilasin itselleni alle £7 pinaatti-mozzarellapizzan, joka valmistettiin tuoreista raaka-aineista paikan päällä ja maistui taivaalliselta. Toryn valkkaama pasta bolognese oli vähän heikompi, joten suosittelen kyllä pitäytymään pizza-annoksissa, sen verran kehuivat muutkin omiaan.

Lounaan jälkeen lähdimme metsästämään Matille pelikauppoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on fyysisten videopeliliikkeiden määrä romahtanut ankarasti etenkin Lontoossa, vaikka lippua pitävät vielä yskien ylhäällä CEX (myy käytettyjä pelejä, dvd:itä, yms) sekä GAME (jonka liikkeitä on suljettu rankalla kädellä ja vain rohkeimmat vielä uhmaavat digitaalista jakelua). Löysimme kuitenkin muutamia vanhoja tuttuja liikkeitä Tottenham Court Roadilta ja suuntasimme näiden jälkeen jalan kohti Camdenia. Koska viimeksi vain ajoimme autolla Camdenin läpi, oli tämä hyvä hetki tutustuttaa Matti jälleen yhteen Lontoon klassisimmista turistikohteista, sekä ehkä tsekata mikä on meininki paikassa vuonna 2013.

Temperance hospital, suljettu entinen sairaala

Saavuimme itse Camdeniin sen eteläisemmältä eli epämääräisemmältä puolelta (ei siinä, koko Camden on aika nuhjuinen siihen malliin että kaverini äiti kieltäytyi joskus astumasta sinne jalallaan). Tällä kertaa ei kuitenkaan törmätty yhteenkään kannabista takkinsa taskusta kauppaavaan (nää on aina hienoja) vaan saimme jalkailla turistien ja paikallisten joukossa suht rauhassa. Olipa mukaan eksynyt muutama ihan_oikea_alternative_ihminenkin, näitä kun bongaa Camdenista nykyään yhä vähenevissä määrin. Toki osa heistäkin oli mainostustarkoituksessa rekryttyjä, jos jonkinlaista kylttiä pitelevää elämäntapapunkkaria, mutta Camden Lockin luota bongasin ihka-aitoja ernuteinejä. Whoop! Itsellänihän on vähän viha-rakkaussuhde Camdeniin, koska se on oikeastaan aika tylsä ja aika perseestä: vaikka pienistä putiikeista epäilemättä voikin tehdä löytöjä, on yleisfiilis aika yksi-yhteen Harajukun kanssa eli 90% liikkeistä myy samaa ylihintaista bulkkiroskaa, joka kirkuu enemmän naamiaispukuilua kuin alternativemuotia. Yllätyin silti positiivisesti tällä visiitillä siitä, ettei Camden ollut ehkä ihan niin perseestä kuin olin asennevammaisena muistellut, ja paremmalla ajalla voisi oikeastaan käydä joskus ihan oikeasti tutkimassa mitä sieltä löytyy.

onneks on puita

Jo Camdenin kohdalla valittelin parin päivän kävelymaratonin arkuuttamia jalkojani ja haaveilin muutaman pysäkin metromatkasta takaisin Belsize Parkiin, mutta Nick houkutteli jatkamaan kävelyä lupailemalla vain n. 20 minuutin paluumatkaa. Arvio olisi varmaan osunut ihan oikeaan, ellei matkalla meitä olisi yllättänyt aivan jumalaton sadekuuro. Pakenimme läheisimmän massiivipuun alle ja latelimme niitä perinteisiä "joo näin rankat kuurot menee kyllä äkkiä ohi" odotellessamme sateen laantumista. Kun vettä ei tullutkaan enää kuin anteron hanurista, lähdimme hyväuskoisina köpöttelemään eteenpäin – vain rynnistääksemme seuraavan puun alle heti kun taivas taas alle minuutin sisään aukeni. Tästä seurasikin sangen vekkuli tasohyppelypeliä muistuttava koitos, kun pingoimme aina hyvän hetken tullen puulta puulle. Positiivisena puolena sanottakoon, että säästyimme tämän ansiosta suuremmalta vedenpaisumukselta.

Seuraavana aamuna olikin tarkoitus herätä ajoissa noin puoli yhdeltätoista lähtevään junaan kohti Manchesteria, joten kaiken tämän jännittävän urbaanin seikkailun jäljiltä oli hyvä mennä ajoissa nukkumaan.