LDN + MCR #5

Tiistaina-aamuna heräilimme hyvissä ajoin Eustonin juna-asemalle, josta junalla Manchesteriin menee noin pari tuntia. Tarkoituksena oli siis perehdyttää sekä Torya että Mattia kyseiseen kaupunkiin kerta se omiin lemppareihini lukeutuu. Olin etukäteen varannut meille neljän hengen yhteishuoneen yhteensä £150 hintaan City Warehouse Apartmentsista, josta en tiennyt oikeastaan muuta kuin mitä previkkakuvissa näkyi; sijainti oli aika ideaali (tällä kertaa keskustasta koilliseen) eli 10 minuutin kävelymatkan päässä Piccadilly Gardensilta, ja löytyi suht vähällä etsimisellä. Saapuessamme ilmoitti virkailija että hotelli oli upgreidannut meidät yhden huoneen sänky+sohvasänkyratkaisusta vähän hulppeampaan asuntoon, ja viidenteen kerrokseen noustessa olikin aika hilpeä olo: perillä kun odotti kahden erillisen makuuhuoneen lisäksi avara olohuone keittiöineen ja sohvineen. Ihan hyvin, ottaen huomioon että pulitimme jokainen tästä alle 20e/yö per naama!

Hetken huoahtamisen jälkeen lähdimme pyörimään kaupungille ilman mitään kovin tarkkaa tai erityistä päämäärää. Olimme sopineet menevämme katsomaan seuraavana iltana IMAX-teatterissa Pacific Rim -robottirymistelyä, mikäli sopiva näytös vain löytyisi, joten ilman kiirettä lampsimme mm. Arndale-ostoskeskuksen läpi pysähtyen milloin mitäkin ihmettelemään. Tory löysi Now That's Entertainment! -liikkeestä tulevaa väitöskirjaansa varten taustamateriaaliksi läjän hyviä ja ei-niin-hyviä stand up -leffoja, mutta itse jouduin poistumaan tällä kertaa HMV:n kirjalaarien ääreltä tyhjin käsin. Edes Disney Store ei pelastanut, sillä akumukien sijaan koko paikka oli täynnä Monsters U -roskaa. Plaah. Suuntasimme kuitenkin Printworksille selvittämään leffalippujen kohtaloa, ja myyjä ilmoitti leffan menevän samaisena päivänä viimeistä kertaa IMAX:issa – viiden minuutin sisällä alkava näytös olisi vielä päivänäytöshintaisena normaalia halvempi. Koska IMAX-lipuista saa esimerkiksi Lontoossa parhaimmillaan pulittaa noin parikymmentä puntaa, tartuimme £12.50 hintaan lippuihin heti ja käytännössä kävelimme siltä seisomalta oikeaan saliin. Trailereita taisi olla jäljellä ehkä yksi ennen kuin itse leffa alkoi, eli kaiken kaikkiaan aika täydellisesti ajoitettu saapuminen.

Sekä Matille että itselleni IMAX-kokemus oli ensimmäinen laatuaan, ja täytyy kyllä sanoa että tuntuu pahalta niiden puolesta, jotka joutuvat Pacific Rimiä tuijottamaan vaikkapa tietokoneen näytöltä. Kankaan massiivisuus ja iholle kiipeäminen tekivät ainakin omalla kohdallani nimittäin kokemuksesta todella mieleenpainuvan, ja vaikka itse leffa on ihan perusräimettä juonella romootit vs ötöt, sai visuaalisuudesta revittyä kaiken irti viimeiseen freimiin asti. Kerrostalon korkuisina merestä putkahtavat hirviöt tuntuivat aidosti uhkaavilta, ja 3D-efekti toimitti kerrankin kiitettävästi pelkän ärsyttämisen sijaan. A++ would watch again

Koska suunnitelmamme menivät leffan johdosta kerralla uusiksi, oli kello elokuvan päätyttyä jo ruoka-ajan verran. Suuntasimmekin Printworksilta Deansgatelle, jossa teimme vielä varikkopysähdyksen lemppari-Waterstonesilleni. Vaikka sydämeni itkikin David Byrnen kovakantisen How Music Works -kirjan perään (edelleen, taisin angstata tätä jo viime reissulla), oli se sekä liian painava Ryanairille että kallis omalle budjetilleni, ja päädyin Depeche Moden varhaisten studiolevyjen syntyyn paneutuvaan The Early Years -kirjaan. Sen jälkeen kun vaaka viimeksi Manchesteristä lähdettäessä painoi Finskin tiskillä 15kg en ole oikein uskaltanut ruveta raahaamaan kirjoja painorajoitusyhtiöiden kohdalla... Matti puolestaan löysi itselleen jonkin Sherlock Holmes -aiheisen teoksen, nostaen brittistereotypiapisteemme johonkin satasen paikkeille ostettuaan jo aiemmin päivällä Forbidden Planetista sinisen Dalek-pehmon Doctor Who -sarjasta. (Ok, on se söpö.)

kyllä mäkin maksasin tosta £15! ...tai sit en

Waterstonesista johdatin nälkäiset seuraajani (koska olen nolo luuseri, tunnen keskustan ja sen alueet parhaiten) tuttuun japanilaiseen ravintolaan, jossa olen käynyt lähes jokaisella Manchesterinreissulla. Tälläkään kertaa ruoka ei tuottanut pettymystä, ja illallinen sujui hyvin elokuvan jälkianalysoinnin parissa. Ravintolasta löytyi myös hauskoja, paikallista japanifestivaalia mainostavia lappusia, joiden meno oli aika 2005. Pian tämän jälkeen palailimmekin hotellille, toki muutamia relevantteja paikkoja vielä kiertäen. Illalla uni tuli jo verrattain hyvin varhain, kuten yleensäkin koko päivän kävelyn jäljiltä.

Päivän kohokohdat:

1 - matkalla hotellille löytyi spartalaisen pelkistetty kulmatoimisto, joka mainosti avioeropalveluja £475 hintaan. Itse katutason toimistossa ei tainnut olla edes verhoja ikkunassa, ja sisällä näytti olevan vain yksi pöytä ja tuoli. Mitä sitä turhaan krumeluureilemaan, jos kerta noin halvalla ero irtoaa!

2 - jostain syystä reissun aikana noin sata tyyppiä pysäytti meidät kysyäkseen tietä. Tällä kertaa en valitettavasti osannut neuvoa, kun en käytännössä tiedä missä esim Manchesterin yksi tunnetuimmista keikkapaikoista, Academy, sijaitsee. Voi sitä häpeän määrää ):

3 - löysin Eustonin asemalta nimikoitujen kokispullojen joukosta Katie-nimisen! Se tarttui tottakai mukaan tuliaiseksi Katjalle.