Keskiviikolle siunaantui auringonpaistetta sekä aamiainen lempparikiinakahvilan pullien ääreen. Tarkoituksena oli nimittäin ottaa raitiovaunu alle ja koluta se Pakollinen eli Cadburyn outlet-myymälä Lowryssä, tuttujen maisemien esittelemisen lisäksi. Joskus tuntuu, että olen kiertänyt nämä samat reitit noin tuhat kertaa, mutta onneksi reissu Salford Quaysin puolelle sai tällä kertaa vähän vaihtelua Toryn osoittaessa mielenkiintoa MediaCity UK:ta kohtaan. Jostain hyvin mystisestä syystä en ole itse koskaan jaksanut kävellä paria sataa metriä kyseisen studiorykennelmän luokse (puhumattakaan siitä, että MediaCityn sporapysäkki on "hieman" lähempänä Lowrya kuin Harbour City), mutta nyt oli hyvä tekosyy: kyseessä on siis media-alan rakennuksia, ja taidetaanpa tuolla kuvatakin toisinaan jotain nimistä päätellen.
Suurta hupia saimme revittyä heti kättelyssä, kun bongasin lasiseinien läpi sinisenä helottavan Tardiksen Doctor Who -sarjasta. Vaikka en mikään totaaliaivopesty fani (toistaiseksi) olekaan, kipittelimme Matin kanssa hihittäen sisään vain löytääksemme paikalta myös aidon kokoisia Dalekeja. Jouduimme hetken odottelemaan kärsivällisesti kun läjä pikkulapsia vanhempineen otti toisistaan kuvia kyseisten proppien kanssa, minkä jälkeen tietysti painelimme perässä poseeraamaan itse. Ei nolota! Hienoja oli. Paljon muuta mielekästä paikasta ei sitten löytynytkään.
Cadburyn outlet-liikkeestä tarttui tunnetusti ihan kiitettävästi suklaata ja tuliaissuklaata matkaan. Nick ja Tory demonstroivat brittiläistä hammaslääkärin unelmaa ostamalla kirpeään sokeriin dipattavia sokeritikkuja, samanlaisia kammotuksia kuin muistan nähneeni Suomessa joskus ala-asteella. Näiden parissa matka jatkuikin kätevästi kohti Old Traffordia, Manchester Unitedin kotiareenaa. MANU-faneja joukostamme löytyi tasan yksi (Tory), mutta olisihan se ollut sääli jättää tämäkään tekosyy käyttämättä: englantilainen jalkapallokulttuuri kouraisee tuntuvasti vasta tuijotellessasi juhlavia patsaita entisistä joukkuekoutseista. Juhlavaa on meno
Lounas hoitui läheisessä Wagamamassa (note to self: oot ottanu sen saman
annoksen noin viidesti peräkkäin, joskus vois kokeilla muutakin), minkä
jälkeen raitiovaunu alle ja takaisin keskustaan. Nick ja Tory olivat
kiinnostuneita Museum of Science and Industrystä, jonka itse päätin
jättää väliin nähtyäni sen jo tyyliin kolmesti. Jostain syystä olin itse
koko Manchesterin reissun ajan todella väsynyt, ja päätinkin suosiolla
ottaa päivälepoa vaakatasossa; Matti lupautui mukaani, joten hajauduimme
kahteen ryhmään ja palloilimme keskustan läpi kohti hotellia. Matkan
varrella poikkesimme jo aiemmin bongaamaamme
kortti/lautapeli/roolipeliluolaan. Vinkkinä asianosaisille: suihku on
paras :D ja deodorantti :D
Ironista kyllä Matti oli se, joka nukahti hotellille päästyä noin viidessä minuutissa päiväunille. Itse luin kirjaa, kunnes tökin Matin hereille ja ehdotin tälle lyhyttä visiittiä noin 10 minuutin kävelymatkan päästä löytyvään Primarkiin. Lontoon Oxford Streetiltä löytyvään Primarkiin en halua enää eläissäni jalalla astua, mutta Manchesterin vastaava on käynyt niin tutuksi, että löydän haluamani ilman tuntien hortoilua. Ilman superbudjettia suunnittelin lähinnä neulevalikoimaan tutustumista, mutta tällä kertaa mukaan tarttuivat sen sijaan kätevän matkakokoinen nesessääri/meikkipussi, vaalearaidalliset lappuhaalarit sekä £1.50:lla kassajonosta mukaan napattu kettukangaskassi, josta muodostui spontaani tuliainen Mikalle.
Vaikka tuliaisten hankkiminen Englanninreissuilta normaalisti ajaisi minut perikatoon, tarttui mukaan tällä kerralla kaikenlaista satunnaista ja ennakoimatonta, kuten edellispäivän House Tyrell -paita Maijalle. Paluumatkalla piipahdimme Tescon kautta, sillä olin luvannut etsiä Katjalle Walkersin Chicken and Thyme -sipsejä (joita kuulemma ei löytynyt porukoitteni englanninreissulla alle kuukautta aiemmin), mutta hylly huusi tyhjyyttään: mitä persettä, eikö niitä oikeasti enää saa mistään? Tätä suruviestiä tuomaan palasimme hotellille, jossa Nick ja Tory meitä jo odottelivatkin saatuaan museourakkansa valmiiksi.
Illan loppuohjelmaan kuului Burger Kingin hakemista läheisestä (kaikki on lähellä jos yöpyy keskustassa, ja Manchesterissa on niin halpaa että muualla ei edes kannata) pytingistä, sekä intensiivinen peli Munchkinia. Vaikka seuraavana aamuna juna takaisin Lontooseen lähti vasta keskipäivän tienoilla, tipahduttivat ruoka ja pelailu jälleen jo joskus yhdentoista maissa. Mistä tää johtuu että lomalla nukun ihmisten aikaan, ja arkena valvon kahteen? Vastaus ei btw saa olla 'raitis ilma'.
Päivän parhaat:
1 - mummolauma, joka matkasi kanssamme samaan aikaan kohti Lowryä. Nämä jäivät Harbour Cityn pysäkillä ja kysyivät minulta neuvoa, osasin kerrankin auttaa! Myöhemmin samana päivänä joku random jamppa kysyi taas tietä, mutta tällä kertaa minulla ei ollut hajuakaan siitä mihin tämä oli menossa. Ei multa kysytä Suomessa ikinä näin paljon tietä (mikä tosin ehkä kertoo enemmän suomalaisista)!
2 - meinasin pölliä pahaa-aavistamattoman tytön ruoat Burger Kingissä, sillä olen niin tottunut ottamaan kanahampurilaista että tarrasin myyjän huutamaan to go -annokseen sen enempää ajattelematta. "Eiku ei perse siis mitä tässä oli? Ei tää oo mun!!"
3 - illalla random nainen kadulla huusi raivopäisenä saatanansaatanaa joko mielikuvituskavereille, ryyppykavereille tai jeesukselle. Tuli kovin kotoinen olo
No comments:
Post a Comment