Paluumatkaa edeltävälle ajalle sattui vain yksi mainitsemisen arvoinen seikka: Toryn pyörähdettyä Piccadillyn asemalta löytyneeseen Sainsburysiin päätin seurata perässä, jos sittenkin sipsihyllyllä odottaisi aarre. Ja odottihan siellä! 3 for 2 -tarjouksella varustettuja Chicken & Thyme -pusseja tarttui mukaan Katjaa varten tietysti kolme kappaletta, ja tunsin oloni kovin aikaansaaneeksi. En edelleen tiedä onko kyseinen sipsilaatu edelleen ns. in production vai ei, mutta pyrin hamstraamaan näitä parhaani mukaan kun tielle osuu jatkossakin.
Junailu takaisin Lontooseen sujui kommelluksitta (edellisellä kerralla ainoastaan meidän vaunumme ilmastointi oli hajalla, ja voin itse epämääräisen huonosti koko matkan). Koska seuraavana aamuna olisi tarkoitus herätä viideltä ajelemaan kohti lentokenttää, päätimme yhdessä tuupin pitää viimeisen päivän kevyenä ohjelmaltaan. Jossain vaiheessa iltapäivää lähdimmekin etsimään ruokapaikkaa, joksi valikoitui yksi Toryn ja Nickin lempparipubeista alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut kokeilla jotain britti_erikoisuutta, mutta perusburgeri kutsui sekä hinnallaan että burgeriudellaan, enkä joutunut pettymään. Mattia hämmensi järjettömän paksuinen edam-möntti pihvin ja kannen välissä, mutta onneksi juustoa ei voi koskaan olla liikaa.
Ruokailun jälkeen lähdimme käyskentelemään Belsize Parkin puisto-alueelle, ja kieltämättä kauniita olivat näkymät: luonnonpuiston varrelta löytyy niin kadehdittavan idyllisiä miljoonataloja kuin vesilintujakin, ja pääseepä lammelle uimaankin. Jos Regent's Parkit ja vastaavat tuntuvat tylsiltä ja nähdyiltä, suosittelen ehdottomasti tekemään tutkimusretkeä Belsize Parkin viheralueisiin – puisto on nimittäin Iso, ja rönsyilee vähän minne sattuu miten sattuu. Koska taivaalle alkoi kävelymme aikana kerääntyä tummia pilviä (emmekä halunneet uudelleenelää uutta supermariokokemusta puiden alla kirmaillen), suuntasimme kuitenkin pian takaisin kotia kohti.
Illan viihteestä (jota oli matkan aikana edustanut mm. Star Trek -rebootin ensimmäinen osa sekä tuorein Judge Dredd -elokuva) norjalainen Trollhunter -leffa, joka oli ihan mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Naureskelin hieman suomalaisiakin elokuvia vaivaavalle Pohjoismaa-syndroomalle (eli puolet elokuvasta kuluu maisemien skaalailuun, jolloin vähintään 40% hela hoidosta on käytännössä pelkkää matkailumainosta), mutta kannattaa tarkastaa jos tulee joskus mahdollisuus. Elokuvan loppuvaiheessa nukahtelimme tosin Matin kanssa tuon tuosta siihen malliin, että vaikea sanoa kuinka vaikuttava itse loppuratkaisu olisi ollut ilman pilkkimisefektiä.
Aamulla pääsimme matkaan suunnitellusti kello 05:20, ja kentällä olimme hyvissä ajoin puoli seitsemän maissa. Normaalisti hengaan perusaulassa odottaen portin numeron ilmestymistä taululle, ja portille saapuessani on siellä jo pitkä jono; tällä kertaa kokeilin kuitenkin väijytystaktiikkaa, ja sniikkasimme suoraan samaan lähtöhalliin, josta muutkin Ryanairin lennot lähtevät. Lo and behold: portin ilmestyessä painelimme suoraan oikeaan suuntaan, ja seisoimmekin ensimmäisenä normimatkustajien jonossa. Great success!!
...Joskin alkoi hippasen kuumottaa siinä vaiheessa, kun aloimme toistuvasti kuulla samaa kuulutusta kaiuttimista: Dublinin lento se ja se, portti on muuttunut, menkää sinne. Latvian lento se ja se, portti on muuttunut, menkää sinne. Taaksemme olikin jo kerääntynyt täysimittainen jono, ja ajatus oman porttimme vaihtumisesta aiheutti samanaikaisesti ärsytystä että huvittuneisuutta: sen ainoan kerran kun ollaan ekana, niin salettiin meidänkin portti vaihtuu ja sit seistäänkin siellä vikana! Mutta kuin donitsijumalan kaupalla kaikista saman aulan lähdöistä omamme säästyi muutoksilta. Ihan samat paikat saatiin kuin tulomatkalla, mutta se periaate, periaate!!
Näihin kuviin ja tunnelmiin joka tapauksessa päättyi tämänkertainen reissu; marraskuussa hiilijalanjälki vie taas Brittein saarelle, jolloin luvassa kulttuurintäyteisempää menoa. Pitäisikin varmaan vilkuilla lähiaikoina paluulentoa, tällä hetkellä minulla on nimittäin vain menolippu buukattuna. Ja junalippua Manchesterista Lontooseen. On se hankalaa olla näin valovoimainen maailmankansalainen.
Junailu takaisin Lontooseen sujui kommelluksitta (edellisellä kerralla ainoastaan meidän vaunumme ilmastointi oli hajalla, ja voin itse epämääräisen huonosti koko matkan). Koska seuraavana aamuna olisi tarkoitus herätä viideltä ajelemaan kohti lentokenttää, päätimme yhdessä tuupin pitää viimeisen päivän kevyenä ohjelmaltaan. Jossain vaiheessa iltapäivää lähdimmekin etsimään ruokapaikkaa, joksi valikoitui yksi Toryn ja Nickin lempparipubeista alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut kokeilla jotain britti_erikoisuutta, mutta perusburgeri kutsui sekä hinnallaan että burgeriudellaan, enkä joutunut pettymään. Mattia hämmensi järjettömän paksuinen edam-möntti pihvin ja kannen välissä, mutta onneksi juustoa ei voi koskaan olla liikaa.
Ruokailun jälkeen lähdimme käyskentelemään Belsize Parkin puisto-alueelle, ja kieltämättä kauniita olivat näkymät: luonnonpuiston varrelta löytyy niin kadehdittavan idyllisiä miljoonataloja kuin vesilintujakin, ja pääseepä lammelle uimaankin. Jos Regent's Parkit ja vastaavat tuntuvat tylsiltä ja nähdyiltä, suosittelen ehdottomasti tekemään tutkimusretkeä Belsize Parkin viheralueisiin – puisto on nimittäin Iso, ja rönsyilee vähän minne sattuu miten sattuu. Koska taivaalle alkoi kävelymme aikana kerääntyä tummia pilviä (emmekä halunneet uudelleenelää uutta supermariokokemusta puiden alla kirmaillen), suuntasimme kuitenkin pian takaisin kotia kohti.
Illan viihteestä (jota oli matkan aikana edustanut mm. Star Trek -rebootin ensimmäinen osa sekä tuorein Judge Dredd -elokuva) norjalainen Trollhunter -leffa, joka oli ihan mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Naureskelin hieman suomalaisiakin elokuvia vaivaavalle Pohjoismaa-syndroomalle (eli puolet elokuvasta kuluu maisemien skaalailuun, jolloin vähintään 40% hela hoidosta on käytännössä pelkkää matkailumainosta), mutta kannattaa tarkastaa jos tulee joskus mahdollisuus. Elokuvan loppuvaiheessa nukahtelimme tosin Matin kanssa tuon tuosta siihen malliin, että vaikea sanoa kuinka vaikuttava itse loppuratkaisu olisi ollut ilman pilkkimisefektiä.
Aamulla pääsimme matkaan suunnitellusti kello 05:20, ja kentällä olimme hyvissä ajoin puoli seitsemän maissa. Normaalisti hengaan perusaulassa odottaen portin numeron ilmestymistä taululle, ja portille saapuessani on siellä jo pitkä jono; tällä kertaa kokeilin kuitenkin väijytystaktiikkaa, ja sniikkasimme suoraan samaan lähtöhalliin, josta muutkin Ryanairin lennot lähtevät. Lo and behold: portin ilmestyessä painelimme suoraan oikeaan suuntaan, ja seisoimmekin ensimmäisenä normimatkustajien jonossa. Great success!!
...Joskin alkoi hippasen kuumottaa siinä vaiheessa, kun aloimme toistuvasti kuulla samaa kuulutusta kaiuttimista: Dublinin lento se ja se, portti on muuttunut, menkää sinne. Latvian lento se ja se, portti on muuttunut, menkää sinne. Taaksemme olikin jo kerääntynyt täysimittainen jono, ja ajatus oman porttimme vaihtumisesta aiheutti samanaikaisesti ärsytystä että huvittuneisuutta: sen ainoan kerran kun ollaan ekana, niin salettiin meidänkin portti vaihtuu ja sit seistäänkin siellä vikana! Mutta kuin donitsijumalan kaupalla kaikista saman aulan lähdöistä omamme säästyi muutoksilta. Ihan samat paikat saatiin kuin tulomatkalla, mutta se periaate, periaate!!
Näihin kuviin ja tunnelmiin joka tapauksessa päättyi tämänkertainen reissu; marraskuussa hiilijalanjälki vie taas Brittein saarelle, jolloin luvassa kulttuurintäyteisempää menoa. Pitäisikin varmaan vilkuilla lähiaikoina paluulentoa, tällä hetkellä minulla on nimittäin vain menolippu buukattuna. Ja junalippua Manchesterista Lontooseen. On se hankalaa olla näin valovoimainen maailmankansalainen.
No comments:
Post a Comment