Barcelona Day #3

Pyydän ihan aluksi anteeksi bloggaamisen satunnaista loppumista. Mun piti yrittää saada viimesellä duuniviikolla kirjotettua, mutta en sit saanu aikaseksi ja kotona mulla ei ole konetta. Nyt täällä poikaystävän luona ajattelin ottaa niskasta kiinni ja kirjottaa, kun vielä kerkiän!

'Veri' -vettä oli aina yhtä hauska ostaa.

Kolmannen päivän tarkoituksena oli lähteä katsomaan upeaa Sagrada Família:a Barceloonan keskustaan. Roomalais-katolinen kirkko on Antoni Gaudín suunnittelema ja koska olen joutunut opiskelemaan tätä taidehistoriassa, ja kirjoittamaan siitä monen sivun esseen, olihan se pakko päästä sitten todistamaan ihan omin silmin vielä. Ja eihän sitä voi sanoin kuvailla, miten upea ja iso se on. On hassua ajatella, että sitä alettiin rakentaa v. 1882, eikä se ole vieläkään valmis. Ajatella että joku omistautuu työlleen niin täysin, että suunnittelee sitä 40 vuotta ja asuu vielä rakennuksessa, erakkona, viimeiset 16 elinvuottaan.

Kuvia oli puhelimella aivan mahdoton ottaa, koska ensinnäkin aurinko paistoi aivan suoraan silmään ja puhelimen ruudusta ei nähnyt yhtään mitään, mitä otti. Toisekseen, ihmisiä oli _niin sairaan paljon, että mihinkään ei mahtunut ottamaan kuvia. Oltais tietenkin haluttu mennä sisälle asti ihailemaan, mutta me 2 perus turrea ei löydetty edes lipunmyyjää, ja kun kysyttiin kassalta lippujen hintoja, hipoi ne lähemmäs 20€ per naama joten annettiin vain olla. Jäätiin ihastelemaan tuliaiskrääsäkauppaa ja napsin sieltä muutaman kuvan muistoksi.

Ostettiin muutamat tuliaiset kaupasta ja lähdettiin kiertämään kirkko vielä ympäri ja samalla etsimään Güellin puistoa, jonka oletettiin olevan lähellä Sagradaa. Missään ei siis ollut wifiä, että olisin voinut tarkastaa asian ja pyörittiin jonkun aikaa ympyrää ihmetellen, mihin iso puisto voi semmoisella alueella kadota. Itsehän suunnistin tässä vaiheessa muistelemalla, mitä olin joskus 5 vuotta sitten esseepaperiini kirjoittanut, eli oltiin "tavallaan" lähellä, mutta ei sitten kuitenkaan. Jos oltaisi oltu takaisin hotellilla, olisimme olleet lähellä Park Güellia. Sehän me saatiin selville vasta illalla.

Siinä kauheassa kuumuudessa, poseeraamisessa ja kuvien räpsimisessä tuli arjen sankareille tietenkin nälkä. Satuin ihan vahingossa bongaamaan KFC:n ja voi sitä riemun määrää, kun kolmesta ruokapaheesta oli kaksi vielä käyttämättä! Käytiin sitten hakemassa paikallinen chicken bucket (hintaa en kyllä muista enää) ja istuttiin nauttimaan tuota Amerikkalaisten rasva-kaloripommi lahjaa. Ja olihan se ihan sairaan hyvää, en väitä vastaan. Mutta ei tuolla joka päivä pystyisi syömään. 

Koska meillä oli vielä puolet päivästä jäljellä, jouduin vuorostani suostumaan Antin toiveeseen, ja lähdettiin etsimään Camp Nou:ta, FC Barcelonan kotikenttänä toimivaa jalkapallostadionia. Me siis reippaina ihmisinä lähdimme kartan kanssa etsimään, ja taidettiin pari pysäkkiä mennä metrollakin. Oikealle asemalle päästessämme, ja ulos tullessamme rupesimme todella miettimään, olemmeko oikeassa paikassa? Paikka oli suoraan sanottuna niin ghetto, että ihan pelotti seistä siellä. Lähdettiin sitten karttaa hiukan vilkuillen etsimään, ja itsehän olisin ollut valmis kääntymään takaisin, koska jalkapallo ei kuulu lempiasioihin tällä planeetalla, saatika +36'c asteisessa lämmössä ympäriinsä harhailu. Lyhkäsien jalkojeni takia on todella puuduttavaa juosta Antin perässä, ja kiukuttelinkin koko matkan stadionille asti. Olihan se iso rakennus ja päästiin taas pettymään, koska kierros sisälle olisi maksanut 30€. Tultiin siis aivan turhaan, koska kaikki pelipaidat ja muut härpäkkeet maksoi maltaita, ja mitään en sieltä olisi ikinä ostanut. Antti nyt oli tietty innoissaan, suurena jalkapallofanina ja en tuomitse, en tuomitse. Tottakai oli kivaa nähdä toinen viihtymässä semmoisessa ympäristössä, mistä tykkää todella paljon. Pistän kaiken vihan ja kiukun kuumuuden ja väsymyksen piikkiin. En ole hyvä handlaamaan semmosia (t: Japani).

Olin aikaisemmin puhunut äitini kanssa, että isä tykkää Messistä ja saattaisi olla mielissään jostain Messi-aiheistesta tuliaisesta. Itse en syttynyt yhtään näille virallisille pelipaidoille (värit hrrrgh ja hinta tupla hrrrrgh) ja onneksi ei ostettu edes katumarketista feikkiä (joka sekin olisi maksanut 30€), koska ei isä olisi kuulemma tuollaista edes pitänyt. Ja taas säästettiin rahaa! Kyllä hinnoista näki, miten Espanjalla menee näin taloudellisesti.

Nytkun minä olin saanut kärsiä pari tuntia, oli taas Antin vuoro kärsiä. Oltiinhan säästetty iso summa rahaa ihastelemalla kohteita ulkopuolelta, joten mikäs sen mukavempaa kuin tuhlata ne shoppaamalla isossa ostoskeskuksessa!! Primark oli toinen asia, minkä olin päättänyt jo ennen matkaa löytäväni. Englannissa asuessani en varmaan missään muualla pyörinytkään, kuin siellä! Ja jos nyt on tilaisuus päästä muistelemaan menneitä, niin HELL YEAH?! Itku pitkästä ilosta, sillä edessä oli varmaan 10km kävelemistä ja jos viha-kärsimyskäyräni ei osottanut jo yli, niin viimeistään nyt se pyöri ympyrää. Olin valmis hakkaamaan vastaantulijoita, koska käveleminen tässä vaiheessa vitutti aivan suunnattomasti. Plus se epätieto missä koko paikka edes pitäisi olla. Tiedettiin vain, että jossain ostoskeskuksessa sen pitäisi olla ja meidän karttahan ei nyt semmoisia tietenkään kertonut.

Se pitkä suora meni aikamoisin siihen, että pysähdyttiin jokaisen isolta ostoskeskuksela näyttävän rakennuksen eteen, ja kurkattiin sisälle näkyykö siellä Primarkia. Oikeasti ikuisuuden jälkeen päästiin Diagonal Mar nimisen ostoskeskuksen eteen ja oltiin jo päätetty, että tämä on viimeinen talo johon mennään, koska molemmat teki jo hidasta kuolemaa tässä vaiheessa. Kuinkas ollakaan sitten, sieltähän se rakas Primark löytyikin! Menin lähinnä juoksuaskeleita kohti määränpäätäni, kunnes eteeni ilmestyikin lasiovet ja tie ulos koko ostoskeskuksesta. Tämä oli se hetki, kun olin valmis tirauttamaan pari tuskan kyynelettä koska universumilla oli selvästi jotain minua vastaan ja kaiken hyvän eteen oli selvästi kärsittävä x200. Onneksi tajuttiin katsoa keskuksen karttaa ja se kertoi, että koko Primark on jossain ihan toisessa rakennuksessa ja onneksi siinä oli kävelyohjeet sinne vielä. En olisi itse sinne ikinä löytänyt ilman sitä karttaa. Niin omituisesti sekin oli taas tehty. Primarkissa sekosin sitten ihan täysin ja sen 50€ mitä siltä päivältä olin säästänyt, pistin sinne sitten haisemaan. Mitään en kadu, paitsi niitä ihania buutseja jotka lopulta olivat liian pienet ja menivätkin pikkusiskolle paremmin.

Musta tuntuu että poikaystäväni ei usko julkisilla liikkumiseen, tai sitten se halus tahalleen ulkoiluttaa mua ja on varmaan sadistikin siihen päälle, koska valehtelematta meillä meni puoltoistatuntia vaan siihen, että käveltiin takasin hotellille sieltä. Kaikki tosiaan on kävelymatkan päässä, JOS ON HULLU JA HALUAA KÄVELLÄ. Hotellille oli pakko jäädä makamaan hetkeksi, koska mun jalat ei olisi enää kantanut mua metriäkään eteenpäin. Jos olisi ollut kylpyamme, olisin mennyt sinne makaamaan. Oltiin aikaisemmin sovittu, että jonain iltana laittaudutaan oikein näteiksi (Antti myös) ja mentäisiin syömään johonkin hienoon paikkaan ja etsimään se hauska pilapiirtäjä, jotta saataisiin hauska muisto tältä reissulta. Hauskaa pilapiirtäjää ei löydetty enää, mutta hyvä ravintola kyllä.

 Meidän yhteinen harrastus on syöminen. Joka on tietty aivan parasta koska ruoka on hyvää (:DD) ja on aivan mahtavaa testata erillaisia annoksia eri paikoissa. Olen oppinut syömään todella monta, ennestään 'hyi yök, en syö' -reagoinnin saaneita ruoka-aineita ja oon tosi iloinen siitä, että oon löytänyt semmoisen ihmisen, joka haluu jakaa tän harrastuksen mun kanssa! Ja koska mun Espanjanreissun yks pääsuunnitelmista oli pelkän sangrian nauttiminen, niin olihan se kannu otettava siihen taas ruokajuomaksi. Oli todella hauskaa huomata sangrian makuerot joka paikassa, missä käytiin. Eli koskaan et saanut samanmakuista sangriaa, mitä olit viime paikassa juonut. Oli tosi jännittävää aina maistella, että onko kyseessä nyt todella makeasta punaviinistä tehty, vai hiukan kitkerämmästä. Hedelmät myös vaihtuivat kannuittain, eli aina ei ollut pelkkiä appelsiineja, vaan joissain oli mukana vesimelonia, limeä ja jopa kanelitanko tuomassa makua. Antille maistui neljän juuston pizza ja itse nautiskelin kanafileen. Päivä oli ollut taas niin pitkä ja puuduttava, että kun päästiin kylläisinä takaisin hotellille, sammumisaika oli 0,01 sekuntia. Park Güell odotti seuraavana päivänä, ja unta oli pakko saada kaaliin jos meinasin taas jälleen kävellä 100km 12 tunnin aikana.