Alkuperäisten suunnitelmien mukaan meidän piti vuoden toisena päivänä ottaa alle shinkansen ja matkustaa Tokiosta etelään kohti Osakaa, mutta pari viikkoa ennen matkaa suunnitelmiin tuli muutos saadessamme tietää Niinan napanneen meille liput 4.1. pidettävälle Art Pop Entertainmentin uudenvuoden keikalle. Matka- ja majoitussuunnitelmat menivät siis uusiksi kerrasta, joskin onneksi aika kivuttomasti. Tämä tarkoitti silti sitä, että Shinagawasta kulki tie kohti seuraavaa hostellia, tällä kertaa lähellä Uenon asemaa. Mistään ihan rupuhostellista ei sitten ollutkaan kyse, vaan Oak Hotel -nimellä kulkeva mesta oli suhteellisen luksusta privaattivessoineen, minijääkaappeineen ja yukatoineen (!!!) eli EI HARMITA.
Ennen majoittumista meidän piti kuitenkin odotella muutama tunti huoneen vapautumista Shinagawasta saavuttuamme, joten vedimme syvään henkeä ja suuntasimme parin metropysäkin päässä odottelevaan Akihabaran kaupunginosaan. Edellisreissulta muistin itse Akibasta lähinnä vahvan not impress -fiiliksen, kun mistään ei tuntunut löytyvän mitään itseä kiinnostavaa jos ei hakusessa ollut jäätäviä animubeibefiguureja tai uusia digikameroita. Akiban idea onkin ottaa etukäteen selvää siitä, mitä paikan päältä ylipäätään löytyy – tai no tässä tapauksessa varmaan olisi ollut parempi olla ottamatta, sen verran reippaasti sitä rahaa nimittäin sain tällä kertaa palamaan mm. Toranoanaan, Kotobukiyaan ja Animateen.
Sen enempää itse ostoksiin paneutumatta (suurin osa niistä ei kestä päivänvaloa) sanottakoon, että reissu oli siis aika mission successful. Tulen varmaan elämään aika pitkään nolossa Touou Gakuen -hupparissani, jonka bongasin Animatesta kuin kohtalon kouran osoittamana nähtyäni ensin vuoden ensimmäisenä yönä unta vastaavasta. Kaikenlaista krääsää ja muuta turhaa kasaantui siis mukaan siinä määrin, että Maija tarvitsi tankkaustauon läheisessä Mr Donut -kahvilassa. Ihan jees strawberry chocolate + custard -donitsi, ei siinä. Jotain hämärää tosin on siinä, että monet taikinakuoreen piilotetuista nakeista on hassun makeita. Siis ne taikinakuoret, ei ne nakit. Vaikka ei varmaan ole nakkipiiloon liian tarkkaan katsominen, sanoi Maija kun Mandarakesta kuoriutui. Tämä vitsi ei ole hauska tai edes järkeenkäypä. Jatketaan.
Akibaan hujahti siis niin monta tuntia, ettei edes perinteisesti Donkissa jaksettu käydä. Illalle kun oli nimittäin erityissuunnitelmia: olin sopinut meille treffit tumblrissa tutustumaani amerikkalaiseen Sarahiin, joka asuu Tokiossa ja oli kiinnostunut tapaamaan ihan kasvokkain ruokailun merkeissä. Alunperin olimme suunnitelleet jonkinlaista okonomiyaki-ravintolaa, mutta uuden vuoden poikkeusaikataulut näkyivät katukuvassa vielä sikäli, ettei kyseinen valitsemamme paikka ollut auki lainkaan. Treffasimme kuitenkin Takadanobaban asemalla puoli kahdeksan maissa ja toivoimme löytävämme jonkin korvaavan paikan.
Pienen etsimisen jälkeen bongasimmekin aukiolevan izakayan, jotka ovat perinteisesti juomiseen ja naposteluun keskittyneitä ravintoloita. Tällä kertaa skippasimme nomihoudain ja tilasimme vain erilaisia pieniä ruoka-annoksia Sarahin suositusten mukaisesti. Jaoimme yhdessä siis mm. tofua, takoyakia (mustekalapalloja), erilaisia lihavartaita (kanaa, maksaa, yms), bataattia... Izakayat ovat aina hauska ja hyvä tapa kokeilla kaikenlaisia ruokalajeja, mutta negapuolena niissä on ankara tupakointi: näin suomalaiseen tupakointikieltoon tottuneena unohtaa, että kotiin suunnatessa vaatteet todennäköisesti haisevat aika karsealle pari päivää. Savu ei myöskään tehnyt ihmeitä jo valmiiksi tulehtuneelle kurkulleni, mutta MITÄÄN EN KADU sillä ilta oli muuten hauska ja möngimme takaisin hotellille joskus kymmenen jälkeen konbinin kautta.
No comments:
Post a Comment